Vauvojen vartoamista

Niin kuin kuvasta näkyy, Vattusen tiineys edistyy hyvää vauhtia. Nyt mennään vuorokaudessa 85 eli parisen viikkoa ollaan jo yli ns. lasketusta ajasta. Paino oli eilisessä punnituksessa jo hieman päälle 1400 grammaa. Lisäystä viime viikosta oli tullut noin 50 grammaa, joten vielä siellä kasvetaan. Yleensä olen huomannut, että painonnousu tasaantuu tiineyden loppua kohti ja viimeisellä viikolla ennen synnytystä se tuskin enää nousee.

Koska poikasten potkut ovat ihan silmin nähtävissä ja tunnusteltaessa vauvat tuntuvat isoille jötkäleille, synnytykseen saattaisi olla noin viikko aikaa. Ihan maksimissaan kuitenkin kaksi viikkoa.

Montas arvelette tuosta masusta putkahtavan?

Look who's back!

Muistaako kukaan enää kuvan marsua? Sehän on Jassu! Jassu lähti melkein kaksi vuotta sitten täältä uuteen kotiin. Viime viikolla sain viestiä, että perheessä ollaan luopumassa marsuista, ja kysyivät haluaisinko Jassun takaisin. Ja tokihan minä otin.

Tänään töiden jälkeen kävin sitten hakemassa Jassun marsukuriirina toimineelta kaverilta. Kahdessa vuodessa Jassusta on selkeästi jo tullut vanhempi herrasmies. Mutta nyt se saa elää täällä minun luonani loppuelämänsä (toivottavasti pitkän sellaisen). Voipi olla, että yritän jopa vielä kerran saada siitä jälkikasvua aikaiseksi. Ensin kuitenkin ukkeli saa rauhassa kerätä voimiaan ja palautua muutosta.

Mutta ei siinä vielä kaikki... uusia marsukansalaisia on tulossa piakkoin lisää. Vattu, joka on asunut Roger-pojun kanssa marraskuun alusta, on vihdoin alkanut pyöristymään vatsan seudulta. Pari viikkoa sitten aloin epäillä tiineyden mahdollisuutta ja sunnuntaina paino oli vihdoin hypännyt sen verran ylöspäin, että varmistuin asiasta. Poikasten liikkeitä tuntui silloin vain vähän, mutta tänään jo paljon enemmän. Siellä on pikkuvatut kasvamassa kovaa vauhtia.

Vatun synnytyksen hetkeä saakin sitten vähän arvailla, sillä 70 vrk yhdistämisestä ylittyi jo viikko sitten. Lantioluut eivät ole auki eikä muitakaan merkkejä ole näkyvissä, joten arvelisin pari viikkoa ainakin vielä menevän. Siihen saakka Roger ja Vattu saavat asua vielä yhdessä.

Sen sijaan Supparilla ei näytä tärpänneen. Olin kovasti toivonut, että Arthur olisi ehtinyt saada Supparin tiineeksi, mutta ei. Nyt sitten mietin kovasti, kenet laittaisin neidille seuraavaksi sulhoksi. Pikkuhiljaa alan kallistumaan Pipin suuntaan, koska oikein muitakaan varteenotettavia ei tällä hetkellä ole. Harmittaa vaan, kun Pip ja Jeeves tulevat niin hyvin toimeen enkä raaskisi niitä erottaa. Pip on sellainen huristelija, ettei varmaan enää hyväksy toista urosta, kun on kerran päässyt tyttöjen makuun. Ei tässä kuitenkaan auta kovin kauan viivytellä, kello käy ja aika kuluu.

Pieniä juttuja

Äh, taas on tullut vähän pidempi tauko kirjoittelussa. Kirjoittelun aihettakin kyllä riittäisi, mutta ei ilmeisesti mitään isoa ja ihmeellistä, että se olisi saanut minut aiemmin tarttumaan läppärin näppäimistöön. Aikakin tuntuu mokoma kulkevan liian nopeasti. Tässä olisi nyt kuitenkin samaan syssyyn monta pientä juttua, jotka on ollut tarkoitus kirjoitella tänne.

Täällä eletään jälleen kerran odotuksen aikaa. Kolmisen viikkoa sitten varmistuin lopulta, että Papun ja Arthurin yhdessä asustelu on tuottanut tulosta. Ihan tarkkaa poikasten syntymäaikaa on vaikea arvioida, sillä 70 vuorokautta yhdistämisestä meni jo kaksi viikkoa sitten. Poikaset tuntuvat kuitenkin niin isoina, että synnytys voi olla ajankohtainen oikeastaan milloin vaan seuraavan kahden viikon aikana. Olen itse aloittamassa viikon päästä kesälomani Amsterdamin matkalla, ja jos oikein huono tuuri sattuu, Papu päättää synnyttää juuri poissaollessani. Toistaiseksi se asuu kuitenkin vielä Artturin kanssa ja ottaa rauhallisesti. Ja syö... ;)

Vauvauutisia on myöhemmin tiedossa enemmänkin. Ivy ja Ruusu ovat asuneet Jokerin kanssa nyt reilun kuukauden. Jokeri-poika on ollut kovin hienotunteinen rouviaan kohtaan, mutta alan olla jo melkein varma, että tulostakin on syntynyt. Ainakin Ivy tuntuisi olevan tiineenä. Näillä tytöillä 70 vuorokautta tulee täyteen tiistaina 28. elokuuta.

Lordista ja Heathistä on tullut pari kyselyä aiemmin laittamani myynti-ilmoituksen perusteella. Kävi kuitenkin niin huono tuuri, että Lordilla alkoi reilu viikko sitten näkyä pissatulehduksen oireita. Ihmettelin, kun sillä oli  yhtenä päivänä koko mahan alusta märkänä. Pesin pojan, mutta seuraavana päivänä taas sama juttu. Nyt Lordi onkin ollut jo viikon verran antibiooteilla. Muut oireet ovat selkeästi vähentyneet tai hävinneet, mutta pissatessa se saattaa edelleen valitella hieman. Pelkäänkin nyt, että kyseessä on virtsakivi. Täytyy varmaan yrittää ensi viikolla päästä eläinlääkärin luokse tarkempaan syyniin, jos tilanne ei  parissa päivässä korjaannu.

Viime sunnuntaina sain Nellin ja Napsun rekisteröityä. Kävi niin hyvä tuuri, ettei tarvinut edes papereita postitella vaan sain hodiettua asian ihan livenä. Nyt kun lapsukaisilla on rekisterinumerot, ei mikään estä minua ilmoittamasta niitä Sastamalan näyttelyyn elokuun loppupuolella. Harmi, etten saa samassa yhteydessä varmaankaan vielä toista katselmointia suoritettua. Puuttuu se katselmointiparin toinen puolikas eli eri poikueesta oleva omakasvatti. Olisihan noita kasvatteja, mutta kaikissa tuntuu olevan jotain sellaista vikaa, että täytyy varmaan vaan tyytyä suosiolla odottelemaan seuraavien poikueiden syntymistä.

Marsujen äitienpäivä

Ruusu vietti äitienpäivää tänään lepposissa merkeissä vauvojaan hoitaen. Vauvat kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat varsinaisia rasavillejä. Yhtään askelta ei häkissä mennä kävellen vaan silloin, kun ne eivät nuku, ne popkornaavat ympäri häkkiä. Vauvat myös syövät jo kovin tomerasti muutakin kuin emon anteja. Erityisen hyvin tuntuvat maistuvan ulkoa saatavat ruoho ja voikukan lehdet. Täytyisi varmaan ottaa lähiaikoina oikein viralliset potretit vauvoista, kun nyt viikon ikäisinä ovat jo vähän enemmän marsun näköisiä.

Ivy-mamma taas ei vielä päässyt äitienpäivää viettämään, sillä sen vauvat jaksavat vielä pitää meitä jännityksessä. Ivyn maha sen kuin kasvaa ja painoakin oli tänään huimat 1290g (lähtöpaino hieman päälle 900g). Nyt mennään jo vuorokaudessa 81 eli selvää on, ettei astuminen ole onnistunut heti ensimmäisenä päivänä yhdistämisestä. Pitkään ei kuitenkaan voi enää mennä, sillä tänään uskaltauduin siivoamaan Ivyn häkin ja samalla pääsin hieman neitoa tunnustelemaan. Lantioluut tuntuvat olevan pari senttiä auki ja massu on hyvin pinkeänä. Vauvat liikuskelevat vielä mutta selkeästi aiempaa vähemmän, ilmeisesti sen verran ahdasta jo tuppaa olemaan. Onneksi mamman ruokahalu on pysynyt hyvänä ja ruoka-aikaan Ivy huuteleekin kaikista vaativimmin apetta eteensä. Saa nähdä minkälainen suurperhe täällä pian on, semmoinen järkäle tuolla häkissä lyllertää.

Ja N:ssä ollaan

Täällä ne ovat, pienet N-vauvat! Kerrankin vähän iloisempia uutisia siis. Tulin hetki sitten töistä kotiin ja ihastuksekseni Jilly Rose eli Ruusu löytyi ylpeänä makoilemasta kahden vauvansa vierestä. Yksi tyttö ja yksi poika, kauniita sileäkarvaisia buffeja kummatkin. Olisihan se ollut kiva saada lisää crestillisiä, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeintä, että vauvat ovat terveitä ja elinvoimaisia.

Ihan ei ehkä uskalla vielä henkäistä helpotuksesta näidenkään kohdalla, sillä vaaveilla on todella valkoiset kynnen päät. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vauvat ovat (pitkästä odotuksestani huolimatta) hieman ennenaikaisia. Nyt täytyykin seurailla ja varmistaa, että ne varmasti osaavat juoda emon maitoa. Lisäksi poikarukalla oli kalvo vielä silmien ja otsan päällä kuivuneena, kun tulin kotiiin. Se vaikuttaa siskoaan heikommalle, mutta toivotaan emon maidon tekevän tehtävänsä ja vahvistavan sitä.

Ivy jäikin sitten viimeiseksi synnyttäjäksi, sillä sieltä se vaan häkistä minua mulkoilee eikä tee elettäkään synnyttääkseen. Maha vain kasvaa eli joko sieltä tulee monta pientä tai vaan pari isoa jötkälettä. Kummassakin tapauksessa on omat riskinsä, joten vielä saatte pitää peukkuja. Ivyn poikue onkin sitten jo O-poikue.

M-poikueen lyhyt tarina

Tänään loppui vihdoin yhden mammamarsun osalta odotus, vaikkakin ikävämmissä merkeissä kuin olin toivonut. Katselin aamulla Jelly Beania (eli Papu) huolissani, sillä se oli hieman vaisun oloinen. Kurkku kuitenkin maistui, joten lähdin hetkeksi kaupoille. Pari tuntia myöhemmin huomasin heti kotiin tullessani, että nyt on häkissä kääröjä. Kolme kaunista buff-vauvaa, 1 uros ja 2 naarasta, ikävä kyllä kaikki kuolleita.

Ilmeisesti Papu oli joko yrittänyt herätellä tai hävittää kuolleita vauvojaan, sillä kaksi vauvoista oli melko pahasti revittyjä ja raadeltuja. Minulla on ollut tapana kuvata kuolleetkin poikaset muistoiksi omiin arkistoihini, ja nyt täytyy sanoa, että ekaa kertaa se melkein ällötti. En viitsi tässä sen tarkemmin niistä kertoa kuvailuja, mutta en ole vielä koskaan nähnyt näin hurjasti emonsa runtelemia poikasia.

Papu on ainakin toistaiseksi ihan normaalin oloinen ja laitoinkin sen heti Arthurin kanssa taas asumaan. Voi olla, että aamun vaisu olo johtui alkavasta synnytyksestä eikä alkavasta tiineysmyrkytyksestä, kuten pelkäsin. Pari seuraavaa päivää näyttävät miten vointi kehittyy. Jos hyvin käy, parin kuukauden päästä olisi luvassa sitten toinen yritys samasta yhdistelmästä.

Nyt jännätään vielä kahta muuta mammaa, jotka onneksi näyttävät voivan hyvin ja vauvat potkivat edelleen vilkkaasti. Etenkin Ivyn olisin jo toivonut synnyttävän tässä lomani aikana, mutta eihän se tietenkään minun toiveita kuuntele. No, kunhan tulisi niitä eläviä ja terveitä vauvoja, niin muulla ei enää ole väliä.

RIP Almond's Cappuccino

Olen ihan sanaton.

Olishan se pitäynyt arvata, ettei tänne mitään vauvamarsuja suoda. Onko mut kirottu vai miksei näillä odotuksilla voisi olla edes välillä onnellinen loppu? Vaikken ehtinyt Cappuccinoa kovin pitkään tuntea, jään kaipaamaan sitä silti kovasti. Se oli todella lempeä ja herttainen marsu, jonka aika ei olisi vielä kuulunut tulla.

Näin jälkikäteen mietin, että minulla olikin jotenkin huono aavistus Cappuccinon tiineyden loppuvaiheilla. Myös joitakin pieniä merkkejä oli ilmassa, mutta ei mitään niin hälyttäviä, että olisin niihin tajunnut aiemmin reagoida. Keskiviikkona siivouksen yhteydessä en enää tuntenut poikasten liikkeitä. Pistin sen silloin sen piikkiin, etten viitsinyt kovin pitkään massua kopeloida vaan siirsin mammamarsun mahdollisimman vähän häiriten puhtaaseen laatikkoon. Perjantai-iltana löysin häkin pohjalta muutamia kirkkaanpunaisia puruja ja Cappuccino tuntui nirsoilevan muille kuin tuoreruuille. Synnytys alkoi olla kuitenkin sen verran lähellä, etten pitänyt näitä merkkejä mitenkään epätavallisena. Ruokahalun hetkellinen kadotus meni Jeevesin lähdön ja   ison mahan piikkiin. Lauantaina ruokahalu olikin huomattavasti parempi, joten luulin voivani huokaista helpotuksesta.

Sunnuntaina heräsin aikaisemmista kerroista tuttuun ääneen, marsumamman äännähdyksiin ponnistelujen tahdissa. Pakkohan sitä oli vapaapäivänä nousta tavallista aikaisemmin ja mennä katsastamaan tilanne. Cappuccinohan siellä tosiaan ponnisteli ja ähisi. Hieman olin huolissani, sillä kyseessä oli vasta 65. vuorokausi yhdistämisestä eli vähän liian ajoissa oli synnytys alkamassa. Huolestuineisuus vain kasvoi, kun vauvoja ei tunnin sisällä alkanut kuulumaan.

Lopulta oli soitettava eläinlääkäriin ja ilmoitettava, että ollaan pian tulossa. Onneksi Mevet päivystää myös sunnuntaisin, joten sinne sitten suuntasimme. Ikäväksemme ajomatkamme aikana eläinlääkärille oli tullut toinen kiireellinen tapaus, joka piti leikata ensin, joten Cappuccino joutui odottelemaan vuoroaan. Sillä aikaa sain avustaa pieneläinhoitajaa röntgenkuvan ottamisessa. Kuvassa näkyi, että vatsassa oli neljä vauvaa ja yksi oli selkeästi pää edellä sieltä tulossa. Jostain syystä se ei vaan syntynyt itsekseen.

Cappuccinolle annettiin oksitosiinipistos vauhdittamaan synnytystä ja voimistamaan supistuksia. Mitään ei kuitenkaan edelleenkään kuulunut, joten Cappuccino otettiin vuorostaan leikkauspöydälle eläinlääkärin vapauduttua edellisestä leikkauksesta. Odottelin leikkauksen ajan kotona, ja tunnin sisään lähdöstäni eläinlääkäristä soitettiinkin, että leikkaus oli onnistuneesti ohi.

Eläinlääkärin ja hoitajan mukaan vauvat olivat haisseet todella kamalalle ulosotettaessa, joten he epäilivät niiden kuolleen vähintään paria päivää aikaisemmin. Mitään ei olisi siis enää ollut tässä vaiheessa tehtävissä niiden hyväksi. Ensimmäisenä tuloillaan oleva poikanen ei ollut ilmeisesti mahtunut emon lantiosta läpi vaan jumittunut sinne. Poikasen pää oli kuulemma myös jotenkin epämuodostunut tai turvoksissa, mutta se on voinyt hyvin johtua   myös itse jumiutumisesta. Muuten poikaset eivät olleet mitenkään erityisen isoja, sillä pyynnöstäni ne punnittiin ja painot vaihtelivat 68-82 gramman välillä. Melko normaalikokoisia oman kokemukseni mukaan.

Melko itsestään selvästi Cappuccinolta poistettiin myös kohtu eli se steriloitiin keisarinleikkauksen yhteydessä. Eihän se sillä kohdulla olisi mitään enää tehnytkään, sillä uusi tiineys tällaisen kokemuksen jälkeen olisi ollut aivat liian suuririskinen. Nyt ei muutenkaan olisi voinut harkita muita vaihtoehtoja, koska ilmeisesti jumiutunut poikanen oli tukkinut myös kohdun verenkierron ja se oli mennyt osittain kuolioon. Kohtu oli ollut kuulemma sinivioletti väriltään eikä väri ollut hetken seurailusta huolimatta lähtenyt yhtään palautumaan, vaikka poikaset saatiin otettua pois. 

Kello neljän aikaan, juuri ennen Mevetin päivystyksen loppumista, kävin hakemassa toipilaani kotiin. Se oli vielä aika veltto ja unelias, kun vein sen mukanani. Mutta ymmärtäähän sen, marsuparalla oli ollut mitä kamalin päivä. Illan aikana tilanne näytti hiukan parantuvan, kun muutaman kerran huomasin marsun itse vaihtaneen paikkaa ja seisovan (huterasti) omilla jaloillaan. Se myös söi oikein mielellään ja kiltisti ruiskusta tarjottua tukiruokaa ja vettä, joten tunnelin päässä tuntui näkyvän pilkahdus valoa. Ainoastaan sen takajalat vaikuttivat olevan vielä hieman "unessa", kun lopulta reilusti puolen yön jälkeen menin hetkeksi nukkumaan.

Aamulla, aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen, Cappuccinon vointi oli kuitenkin mennyt takapakkia. Ihan kuin se olisi antanut jo periksi. Suu ei enää käynyt ollenkaan, kun yritin ruiskusta syöttää ja juottaa sitä. Määrättyä Metacam-kipulääkettä yritin myös antaa. Täytyy toivoa, että sitä tarpeeksi marsun sisälle saakka, jotta sen viimeiset tunnit olisivat olleet mahdollisimman kivuttomat. Yhdentoista aikaan, noin vuorokausi eläinlääkäriin lähdön jälkeen, Cappuccino hiipui pois.

Mitä enemmän Cappuccinon kohtaloa mietin, sen pahemmalle se tuntuu. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Olisiko se vielä elossa, jos en olisi välillä käynyt nukkumassa? Tai olisinko voinut huomata merkit jo aiemmin ja viedä sen eläinlääkäriin? Olisiko lopputulos siitä kuitenkaan muuttunut? Näitä samoja miettii varmasti jokainen, jolle on vastaavaa osunut joskus kohdalle.

Toisaalta olo on helpottunut, sillä nyt marsuparka ei ainakaan tunne enää kipua. Tässä vaiheessa kaiken huonon onnen jälkeen alkaa lisäksi itsekin jo jotenkin turtumaan näihin menetyksiin. Marsun menettäminen ei ole eikä koskaan tule olemaan helppoa, mutta näköjään siitä pääse koko ajan nopeammin yli. Eikä muu autakaan, sillä tälläkin hetkellä tuolla on monta muuta nälkäistä pientä suuta, jotka vaativat huomiota. Ja aina voi toivoa, että seuraavalla kerralla kaikki menee paremmin.

Odotuksia ja uusia suunnitelmia

Eilen siivoilin taas vaihteeksi marsujen häkit, ja samalla laitoin vähän uusia suunnitelmia alulle. Laskeskelin jo edellisenä iltana, että jos nyt yhdistäisin pareja, poikasia saattaisi olla juuri sopivasti luvassa seuraavan lomaviikkoni aikana. Lahden näyttelyn jälkeen oli muutenkin tarkoitus yhdistellä nuoret naaraat (Jelly Bean, Jilly Rose ja Ivy) uroksille, joten nyt siis tuumasta toimeen.

Aikamoinen rumba siitä tulikin, sillä uudet asumisjärjestelyt koskettivat kaikkiaan 9 marsua. Jelly Bean ja Jilly Rose saivat aluksi muuttaa Arthurin kanssa yhteen kulmahäkin yläkertaan. Sitten Jeeves, jonka muutenkin oli aika muuttaa pois Cappuccinon luota, sai uudeksi tyttöystäväkseen Ivyn. Nuorten tyttöjen äidit eli Marple ja Daisy joutuivat ehkä isoimman (ja epämieluisimman) muutoksen eteen, sillä päätin laittaa ne asumaan yhdessä kulmahäkin alakertaan. Etenkin Marplelle kohtalo oli kova, sillä Daisy juoksuttaa sitä vähän väliä ympäri häkkiä toisen uikuttaessa säälittävästi. Mitään isompaa tappelua tuskin tulee, koska Marple on tosiaan aika alistuva, mutta kyllähän se aina hieman riipaisee katsoa tuommoista menoa. No, päivä tai pari niin eiköhän se siitä.

Asumisjärjestelyjen uudelleen järjestelyn yhteydessä jäi nyt siis kaksi marsua yksinasuviksi. Cappuccino nyt tietenkin, mutta myöskin Jolly Roger, joka on tähän asti asunut hyvässä sovussa Arthurin kanssa. Meinasin aluksi, että yrittäisin yhdistää pojan Jeevesin ja Heathin kanssa, mutta täytyy nyt vielä miettiä. Viikon päästä pitäisi kuitenkin syntyä Cappuccinolle vauvoja, joista mahdolliset pojat voisivat muuttaa vieroitusikäisinä Rogerin kaveriksi. Se vie tietenkin ainakin 5 viikkoa vielä, minkä ajan poika joutuisi asumaan yksin. Toisaalta en ole tainnut vielä kertaakaan onnistua aikuisten urosten yhdistämisessä, joten voi olla, että se joutuisi asumaan yksin joka tapauksessa.

Cappuccino ja sen maha voivat paksusti. Nyt tosin näytti siltä, että vaakalukema oli keikahtanut vähän alaspäin edellisestä viikosta. Tyttö kuitenkin voi ihan hyvin ja syökin ahneesti, joten en ole vielä kovin huolestunut siitä. Vauvat ovat jo todella isoja mönttejä, joten ehkäpä mammamarsu ei saa enää vatsaansa syötyä ihan yhtä täyteen kuin ennen. No, enää viikko ja sitten helpottaa mamman olo. Kumpihan odottaa vauvojen syntymää enemmän, minä vai Cappuccino? :)

Yritän jossain vaiheessa vielä keretä ottamaan kuvan Cappuccinosta mahoineen. Olen vaan niin huono kuvaamaan, että saan sen näyttämään hyvin hoikalle kuvissa. Todellisuudessa häkissä näyttää välillä makailevan buffin värinen paistinpannu.

I'm a big pig girl

Cappuccinon vatsa se vain jatkaa kasvamista. Edellisestä kuvasta on tullut melkein 200g lisää, joten massu alkaa näyttää melko isolle jo päälle päinkin. Viikon verran on poikasten liikkeet tuntuneet selvästi. En ole koskaan ollut kovin hyvä arvioimaan poikasten määrää, koska en uskalla hirveän kovasti vatsan sisältöä tunnustella. Tällä kertaa odotan kuitenkin vähintään kolmea poikasta, voipa sieltä olla tulossa jopa neljä tai viisikin. Jos sieltä tulisi vain kaksi (en kyllä usko), niiden täytyisi olla hirmuisia jättiläisiä jo nyt.

Cappuccinon "laskettuun aikaan" on nyt sitten noin pari viikkoa aikaa. Tällä hetkellä mennään vuorokauden 54 kohdilla, joten 70 vrk yhdistämisestä tulee täyteen perjantaina 2.maaliskuuta. Toivon, etteivät poikaset tule paljoa sitä aiemmin, sillä olen todennäköisesti taas yhden päivän reissussa kyseisellä viikolla. Täytyy ehkä pyytää pikkusiskoa marsuvahdiksi varmuuden vuoksi poissaoloni ajaksi. Tuollaisella kasvuvauhdilla voi olla, etteivät poikaset viihdy mahassa ihan yhtä pitkään kuin tavallisesti.

Pitäkää nyt peukkuja, että kaikki menisi tällä kertaa hyvin!

Väliaikatietoa

Nyt on jo reilu kuukausi kulunut siitä, kun Cappuccino saapui tänne ja muutti Jeevesin kanssa asumaan. Ja tuloksia alkaa pikku hiljaa myös näkymään. Jo viikon verran olen ollut hyvin vakuuttunut siitä, että marsuvauvoja on varmasti tulossa. Vielä ei tuntunut vauvojen liikkeitä tämänkään viikon siivouksen yhteydessä tekemässäni tarkastuksessa, mutta paino nousee kohisten. Viime viikolla tytteli painoi 1220g ja tänään vaaka näytti jo reilut 1300g. Melko hyvin siis tullut ylöspäin alle kilon lähtöpainosta, jonka punnitsin (enkä tietenkään merkinnyt ylös) tytön muuttaessa tänne.

Cappuccino

Kuten kuvasta varmaan voi nähdä, päälle päin ei juurikaan huomaa mitään. Kyllä siellä kuitenkin pieni vauvamasun kumpu on. Toivottavasti nyt tällä kertaa menee kaikki hyvin, ja saataisiin pitkästä aikaa pikku viipeltäjiä tännekin. Cappuccino on onneksi suoriutunut edellisen poikueensa hoitamisesta ja kasvattamisesta oikein mallikelpoisesti, joten emosta tuskin jää onnistuminen kiinni.

RIP FIN MVA Luneas Qumina

Nuku rauhassa Quminaiseni, ihana pieni Qumipalloni.

Taas kerran odotuksen jännitys ja ilo vaihtuivat suruksi, ja ihan odottamattomasti. Olin työpaikkani pikkujouluristeilyllä ja poissa kotoa yhden yön, kuinkas ollakaan. Olin järjestänyt siskoni ruokkimaan marsuja poissaollessani. Itse näin marsut perjantaiaamuna edellisen kerran ja sisko lauantaiaamuna, jolloin kaikki oli vielä kunnossa. Tulin kotiin risteilyltä lauantai-iltana kymmenen aikaan, ja näin heti Quminan ja Jeevesin häkkiin katsoessani, että nyt ei ole kaikki kunnossa.

Qumina istui häkin nurkassa karvat pörhöllään pienenä pallona. Se jaksoi vielä juosta karkuun, kun aloin ottamaan sitä syliin, mutta sylissä se oli jo aika velttona. Yritin antaa sille vettä ruiskulla ja tarjota erilaisia ruokia, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hengityksessä haisi jo selkeä asetonin haju, joka on nyt ikuisesti painunut muistiin.

Olisin voinut tietenkin lähteä viemään marsua Viikkiin, mutta päätin jättää sen aamuun. Sunnuntaiaamuna eläinlääkärinpalveluille ei kuitenkaan ollut enää tarvetta, sillä Qumina oli nukahtanut ikiuneen. Pakkasin pienen marsumammani pakettiin, jonka toimitin nyt maanantaiaamuna omakätisesti Eviraan.

Quminan toisen poikueen "laskettuun aikaan" olisi ollut jäljellä enää 10 päivää, mikä todella harmittaa. Se oli niin lähellä.  Vielä enemmän harmittaa kuitenkin se, että täysin erisukuisesta Quminasta ei jäänyt kasvatukseen yhtään jälkeläistä. Olisi ehkä pitänyt olla astuttamatta sitä uudelleen, kun ensimmäisen poikueen kanssa kävi niin kuin kävi. Mutta eihän tätä olisi tietenkään voinut arvata etukäteen enkä tiedä olisinko lopultakaan tehnyt mitään toisin.

Tämä vuosi ei todellakaan ole ollut helppo, vaan kaikki tuntuu menneen kuin pahimmissa kuvitelmissa. Monta menetystä on mahtunut vuoteen. Mutta ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Ja eihän sitä tiedä, vaikka huonon vuoden jälkeen olisi luvassa hyvä vuosi.

Marsumammoja

Olin viime viikolla keskiviikosta sunnuntaihin Lontoon reissulla, minkä ajan siskoni toimi marsujen lomahoitajana. Kylläpä oli hauska olla ulkomailla pitkästä aikaa, mutta vielä hauskempi oli tulla takaisin ja huomata, että tulevien marsumammojen masut olivat selkeästi kasvaneet.

Vielä ennen matkaa olin varma ainoastaan Daisyn tiineydestä ja melko varma Marplesta. Nyt kokeiltuani kaikki neljä mammaehdokasta läpi tuntuu siltä, että myös Quminan ja Ellan kohdalla on tärpännyt. Daisyä ja Marplea ei tarvitse edes kopeloida enää vaan poikasten liikkeet ja potkut saattaa helposti nähdä päälle päinkin. Sitä onkin sitten varsinainen poikasbuumi tulossa toukokuun aikana!

No, onneksi tänään tuli hieman lisää tilaa poikasia varten, kun kävin töiden jälkeen viemässä Juanitan uuteen kotiinsa Iiran luo. Juanita on asunut Heathcliffin erottamisesta saakka yksin, kun sopivaa laumaa ei löytynyt. Siksi onkin todella mukavaa, että Nitaliini saa taas seuralaisen. Seuralaisena toimii Dexter (Daisyn veli), joten odottelemme sieltäkin jossain vaiheessa vauvauutisia. :)

Lisää vauvauutisia

Hiphei! Nyt tunsin Juanitankin vatsasta potkuja. Vatsa ei päälle päin näytä kovinkaan kummoiselle, ainoastaan aavistus uudenlaista pyöreyttä, jota ei varmaan muut kuin minä edes huomaisi. Mutta sieltä joku yllättäen kuitenkin latasi useamman potkun sormiani vasten, kun sain Juanitaa silitellessä kokeiltua myös vatsaa.

Potkuja en yleensä ole tuntenut marsumammoilta kuin vasta noin kuukautta ennen synnytystä, joten yllättävän pitkälle Nitan tiineys on ehtinyt. Mutta hyvä niin. Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin. Pian pitäisi miettiä, että mihin ihmeeseen sitä laittaisi Jeevesin. Siellä se vielä porskuttaa tyttöjen häkissä. Daisy saattaa kuitenkin synnyttää jo ensi viikon aikana, joten kovin kauaa ei tämä kolmikko voi enää asustella yhdessä.

Hyvä päivä

Tänään on ollut kyllä kerta kaikkiaan hyvä päivä. Sain töiden jälkeen hoidettua monta asiaa. Hain mm. huutamani ihanan kameralaukun järjestelmädigikameraa varten, jonka lupauduin ostamaan siskoltani ja saan siis viikonloppuna ekaa kertaa kokeiluun. Samalla reissulla hain kätevästi oman läppärini takaisin huollosta, jossa se on viime torstaista maannut näppäimen irtoamisen takia. Pienestä (niin kuin nopeasti toimivasta nettiyhteydestä) sitä voikin ihminen tulla iloiseksi.

Lisäksi koko viikon ajan on hymyjä saanut aikaiseksi marsut ja etenkin Daisyn kasvavan masun katseleminen. Alkuviikosta nimittäin tunsin vihdoinkin liikkeitä masusta, joten vihdoinkin tänne on taas marsuvauvoja tulossa. Jos kaikki menee hyvin, voidaan vauvoja alkaa odottamaan jossain vaiheessa ystävänpäivän jälkeen eli 14.2. eteenpäin. :)

Ensimmäinen lapsi pesästä ulos

Niin se vain aika vierii. Pikkuiset C-lapset täyttivät tänään 5 viikkoa ja heti niitä alkoi suuri maailma kutsua. Laitoin sunnuntaina myynti-ilmoituksen marsulapsukaisista, ja ajattelin jo olevani hieman myöhässä sen kanssa. Toisin kävi. Sunnuntai-iltana oli kaikki kolme varattu ja lähes tulkoon sovittu hakupäivätkin.

Sandy oli siis ensimmäinen lähtijä. Sitä tultiin tänään töiden jälkeen Turusta saakka hakemaan uuteen kotiin. Sinne se pikkuinen lähti tutustumaan uusiin laumakavereihinsa, Iinekseen ja Mikkiin. Viikonloppuna on sitten vuoro kahden muun siskoksen lähteä. Candy ja Cindy lähtevätkin vähän lähemmäksi, sillä vien ne sunnuntaina Vuosaareen uudelle omistajalleen.

No, kauan ei varmaan ehdi hiljaista täällä kuitenkaan olla. Biscuitin vatsa kasvaa hyvää tahtia, joten maaliskuun puolella odottelen uusia pieniä marsuja maailmaan. Jos vaikka tällä kertaa niitä buffeja. Blossomin tiineydestä en ole ihan varma vielä. Jos sieltä jotain on tulossa, on tiineys vasta hyvin alkuvaiheessa tai sitten poikaisia on vain yksi tulossa. Jäämme siis odottelemaan...

B-poikue syntyi

Nousin sängystä aamulla ja, kuten tavallista, kurkistin Saharan ja Hepsukan häkkiin ensitöikseni. Hepsukka pyöri häkin toisessa päässä, mutta Saharaa ei näkynyt. Niinpä kurkistin koppiin, josta saatoinkin hämärässä juuri ja juuri erottaa pienen marsuvauvan hahmon.

Vauvoja olikin sitten hieman enemmän, yhteensä 4 kappaletta. Kaikki crestillisiä ja todella pieniä. Täytyy punnita ne illemmalla, kunhan vähän tokenevat ja piristyvät. Ehkä saan silloin otettua myös tarkemmat yksilökuvat ja katsottua vähän sukupuolia. Nyt ne näyttivät vielä kaikki kovin samanlaisille.

Vasemmalta oikealle: buff, cream, vaalea buff ja tumma cream. Kahdesta oikean puoleisesta en ole ihan varma, mutta näin nyt alustavasti näyttäisivät värit menevän.

Tiineyden seurantaa

Saharan vatsa se vain jatkaa kasvamistaan. Tänään punnittaessa painoa oli jo 1180 grammaa ja poikasten liikkeet saattaa tuntea, kun pistää kädet hellästi vatsan ympärille. Ilman sen suurempaa kokemusta sanoisin, että kehitys on ollut ilahduttavaa ja normaalia. Ja parin viikon päästä saattaakin synnytys olla jo ajankohtainen, sillä Armanin ja Saharan yhdistämisestä on 17.5 kulunut tasan 68 vuorokautta.

Vatsaa eri kulmista

17.5 olisi luvassa myös seuraava näyttely, johon aiomme osallistua. Kyseessä on Pirkanmaan Nakertajien järjestämä kevätnäyttely Pirkkahallissa, Tampereella. En ole vieläkään päättänyt mitkä marsut ilmoitan, mutta onneksi viimeinen ilmoittautumispäivä on vasta 8.5. Olin alunperin ajatellut ilmoittaa Pullan ja Artturin sekä ulkomuotoon että pettiin, mutta nyt voikin olla, että vain Artturi on näyttelykuntoinen.

No, päätin mitä hyvänsä ilmoittautumisten suhteen, automatkalla ei ainakaan ole yksinäistä. Sen lisäksi, että siskoni on lähdössä mukaan yhden kaninsa kanssa, myös Jenni on tulossa mukaan kissansa ja marsujensa kanssa. Tämä onkin siitä hauska näyttely, että marsujen lisäksi on paljon muutakin katseltavaa. Jos nyt siis kerrankin ehtisi kierrellä...

Punnituksia ja havaintoja

Tänään (torstaina) taas siivoilin marsujen häkit. Samalla tuli punnittua jokainen marsu ennen niiden päästämistä takaisin puhtaisiin häkkeihin.

Arthurin paino jatkaa edelleen nousuaan. Nyt hieman reilun 3 kk ikäinen marsupoika painoi jo 820 grammaa. Edellisen viikon punnituksesta on siis tullut noin 50 grammaa lisää. Vielä sata grammaa lisää ja Artturi menee äidistään ohitse.

Toinen vaa'an lukemaa heilauttanut oli Sahara. Viikko sitten se oli nostanut painoaan 100 grammaa toissaviikkoisesta punnituksesta ja painoi täyden kilon. Nyt oli lukema noussut viikossa 90 grammalla ja Sahara painaa siis tällä hetkellä 1090g.

Syy tähän Saharan painonnousuun alkaa olla aika ilmeinen. Saharan vatsa on jo sen kokoinen, että se ei voi tarkoittaa muuta kuin marsun olevan tiineenä. Lisäksi varovainen tunnustelu paljasti vatsassa olevan nyt selkeästi elämää. Jännittävää!