Ruususen unta

Vähän sen jälkeen, kun eilen illalla kirjoitin hammaslääkärireissustamme, alkoi Ruusu osoittamaan viimein heräilyn merkkejä. Tämä prinsessa Ruusunen ehti vedellä sikeitä melkein viisi tuntia ja sai minut jo huolestumaan, kun eläinlääkäri arvioi heräämiseen menevän 2-3 tuntia. Lopulta nostin lötköpötkön syliini ja yritin tarjota sille pellettivelliä ja tuoreita. Siinä vaiheessa alkoi toivo elpymään, kun se tarrasi omenanpalasta kiinni ja yritti vetää sitä itselleen.

Hetken päästä uskalsin laittaa Ruusun takaisin häkkiin tyttärensä luokse. Roselynin eli nykyisin Nupun seura tekikin sille hyvää. Ensimmäiset liikkumisyritykset olivat aikamoista holtitonta rynnistelyä, mutta siitä se hiljalleen lähti parantumaan. Nuppu oli ihan ihmeissään ja jopa säikähti emonsa huojuvaa kulkua. Myöhemmin ne kuitenkin asettuivat yhdessä koppina toimivan jakkaran alle istumaan, ja näin Nupun hoitavan emoaan nuolemalla Ruusun silmät ja korvat.

Tänään aamulla Ruusu oli taas normaaliin tapaansa nojaamassa häkin oviin ja kerjäämässä herkkuja. Tällä kerralla selvittiin siis onneksi hyvin. Ikävä kyllä voi olla, ettei tämä ollut vielä tässä. Hammasongelmat tuppaavat olemaan siitä ikäviä, että ne tulevat ennen pitkään takaisin. Etuhampaita voisi vielä itse lyhennellä, mutta poskareiden huoltoa varten on melkein pakko aina nukuttaa marsu. Kovin montaa kertaa ei siis viitsisi operaatioon ryhtyä vaan jossain vaiheessa tulee eteen vaikeita päätöksiä. Nyt kuitenkin iloitaan siitä, että Ruusu syö taas entiseen tapaansa ja tarkkaillaan tilannetta.

Ruusu hampilääkärissä

Ruusun paino ei ole imetyksen jälkeen tullut takaisin ihan samaan tahtiin kuin muiden naaraiden. Nälkäinen se on ollut kuin mikä, sillä se on jatkuvasti kerjäämässä jotain hyvää. Jossain vaiheessa aloin epäilemään, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Varsinkaan heinää ei ole mennyt enää samalla tavalla kuin ennen. Epäilykset kiinnittyivät hampaisiin ja jotain vikaahan siellä oli:

Kuvasta huomaa hyvin, että etuhampaiden purupinta on kulunut vinoon. Se viittaa yleensä takahampaissa oleviin ongelmiin. Lisäksi ylähampaat olivat kuluneet hyvin lyhyiksi kun taas alahampaat näyttivät minun silmään hieman liian pitkille. Marsun alahampaiden kuuluu toki olla ylähampaita pidemmät, mutta ei ihan näin pitkät.

Yllä oleva kuva on viime viikon torstailta, jolloin tein lopulta päätöksen soittaa ajan eläinlääkäriin. Viikkoa aikaisemmin hampaat eivät olleet ihan noin hurjassa kunnossa, joten taas sai huomata kuinka nopeasti tilanne voi kehittyä huonompaan. Ruusu kuitenkin söi edelleen omatoimisesti, joten täksi päiväksi saamamme aika oli juuri passeli.

Kuten pelkäsinkin, eläinlääkäri joutui nukuttamaan Ruusun nähdäkseen takahampaisiin. Sieltä alavasemmalta löytyi lopulta mahdollinen vaivan syy eli pari poskihammasta, jotka kääntyivät sisään päin. Varsinaista siltaa ne eivät olleet vielä ehtineet muodostaa kielen päälle, mutta niinkin olisi voinut käydä, jos hoitoon menoa olisi vielä viivytellyt.

Aikamoinen operaatio vaadittiin, että hampaisiin päästiin käsiksi. On se hankalaa näiden pienten eläinten kanssa. Nuokin välineet meinasivat olla liian suuret Ruusun suuhun, vaikka se on jo ihan täysikasvuinen marsu. Poikasen kanssa ei olisi ollut mitään saumaa.

Nyt odottelen, että Ruusu heräilee nukutuksesta. Kyllä sen suu jo jonkin verran jauhaa, mutta kovin hitaasti herääminen tuntuu sujuvan. Ilmoittelen huomenna miten kävi.

Marsumainen viikko

Tämä viikko on ehkä ollut tavallistakin marsupitoisempi kuin normaalisti. Viikko alkoi maanantaina pikkumarsujen rekisteripapereiden tekemisellä. Tiistaina oli vuorossa marsujen viikkosiivousta ja heinän hakureissu. Joko marsumäärä on aikaisempaa isompi tai heinäpaalit pienempiä, kun edellisestä kerrasta tuntuu kuluneen kovin vähän aikaa. Nyt viiden paalin turvin pärjätään taas jonkin aikaa eteenpäin. 

Keskiviikkoiltanan viikkosiivous jatkui, mutta ennen sitä lensi ensimmäinen marsunpoika pesästä. Playful Puck lähti uuteen kotiinsa, kun vein sen kahdeksaksi Leppävaaraan uutta omistajaansa tapaamaan. Sieltä onkin jo tullut hyviä uutisia, että pikku-Puckin eli nykyään Joosun kämppäkaveri on ottanut toisen hienosti siipiensä suojaan.

Siivouksen yhteydessä myös Joosun 5-viikkoiset veljet joutuivat muuttamaan emon helmoista pois. Oikeastaan ne olivat kyllä emo ja Penny-sisko, jotka muuttivat kerroshäkin alakertaan Heathcliffin paikalle. Heathcliffistä taas tuli sopiva lastenvahti kahdelle pienelle P-pojalle. Kolmikko näyttää tulevan oikein hienosti toimeen. Olisin kuvitellut Heathcliffin edes vähän ajavan poikia takaa, mutta se vaikuttaakin oikein leppoisalle sedälle ja pelkästään tyytyväiselle uusista kämppiksistään.

Torstai taisi olla välipäivä marsutuksissa, mutta perjantaina sitten sain vihdoin aikaiseksi rekisteröintien postittamisen eteenpäin rekisteröijälle. Sopivasti kätköistä sattui löytymään juuri 11 kappaletta rekisteröintilipukkeita, joten ei tarvinut turvautua muihin maksumenetelmiin. Nyt täytyy vain muistaa ostaa lipukkeita lisää seuraavasta näyttelystä. Niille on toivon mukaan vielä tämän vuoden aikana lisää käyttöä. Tein myös valmiiksi Jeevesin ja Jelly Beanin MVA-hakemukset, mutta postiin ne eivät vielä päässeet, koska "joku" unohti ottaa mukaan niiden rekisteripaperit. Ne joutuvat siis odottamaan lähtemistään vielä ensi viikkoon.

Lauantaiaamu alkoi eläinlääkärireissun merkeissä. Perjantaiaamuna Marple säikäytti minut kipeällä ja ontuvalla olemuksellaan. En tiedä, mikä sillä oikein oli, ehkä ei mikään, kun vaiva oli päivän aikana mennyt ohi. Roger-pojan aikaisemmin viikolla havaitsemani... hmmm... miehiset vaivat eivät kuitenkaan olleet yhtään parantumaan päin, joten pariskunta lähti varmuuden vuoksi yhdessä eläinlääkärin pakeille. Rogerin vaivaa nyt sitten hoidellaan seuraavan viikon ajan. Marplella ei onneksi havaittu mitään ongelmaa. Se tuntui vaan nauttivan ja otti rennosti, kun eläinlääkäri tunnusteli sen jalat ja selän läpi. Ehkä se piti sitä hierontana. ;)

Eläinlääkärin lisäksi lauantain ohjelmassa oli osallistuminen SMY:n järjestämään eläintentarkastuskoulutukseen. Taisin kyllä olla enemmän järjestävänä osapuolena, koska olen jo kertaalleen koulutukseen osallistunut. Harjoitusmarsujen virkaa saivat tällä kertaa hoitaa Vattuli ja Suppari, jotka jaksoivat olla kiitettävän kärsivällisiä.

Huomenna on viikon viimeinen päivä ja aion pitää sen ihan marsuvapaana. Mitä nyt vähän ruokin niitä, vaihdan niille vedet, lääkitsen...

RIP Lord Lordi of Glamour

Lordin pissavaivojen aiheuttajaksi osoittautui loppujen lopuksi virtsakivi, joka ei suostunut tulemaan itsekseen ulos. Sunnuntaina pojan olo alkoi vaikuttamaan sen verran tukalalta, että heti tänä aamuna oli luvassa soitto eläinlääkärille. Saimme onneksi ajan klo 10:45 lähieläinlääkäriasemalta, jossa olikin mukava tuttu eläinlääkäri vastaanottamassa meitä.

Uroksilla virtsakivet tulevat harvemmin itsekseen ulos, joten leikkaus olisi ollut ainoa hoitokeino vaivaan.  Kuten aikaisemmin kirjoittelinkin, oma kantani leikkaukseen on kielteinen. Tässä tapauksessa se ei olisi muutenkaan ollut vaihtoehto, sillä olen itse lähdössä ihan kohta viikoksi reissuun. Olisi ollut kohtuutonta vaatia marsujen lomahoidosta vastaavaa äitiäni hoitamaan vielä leikkauksen vaatiman jälkihoidonkin, jos Lordi ylipäätään olisi edes selvinnyt leikkauksesta. Eläinlääkärikin tuki päätöstäni, ja niinpä Lordi nukahti viimeiseen uneen eläinlääkäriaseman pöydälle.

Hyvästi Lordi-pieni.

Astetta ikävämpi pääsiäisyllätys

Mikäs se siinä? Ei, se ei ole pääsiäismuna. Vaikka yhdennäköisyyttä kyllä löytyy ja vuodenaikakin on oikea. Kyseessä on marsun virtsakivi, tarkemmin ottaen Delfinan. Typy oli saanut puserrettua kiven itse ulos yön aikana ja se löytyi aamulla häkistä purujen seasta.

Tästä kuvasta saakin jo vähän osviittaa kappaleen koosta. Ei erityisen iso, vai mitä? Mutta ajattelepa sitä, mistä se on tullut ulos. Siihen nähden kivi on ihan valtava.

Niinhän siinä tosiaan kävi, että virtsakivestä oli Delfinan tapauksessa kyse. Lääkityksestä huolimatta pissan punaisuus ei vähentynyt ja Delfinalla oli selkeästi hankala olla. Viikonloppuna huomasin sen pinnistelevän ja ponnistelevan vähän väliä. Epäilin sen johtuvan pehmenneistä papanoista. Maanantai-iltana päätin lopettaa antibiootin antamisen, koska papanat menivät niin löysiksi ja epämääräisen mallisiksi. Myöhään tiistai-iltana sitten selvisi pinnistelyn todellinen syy eli kivi, joka oli siinä vaiheessa siirtynyt ihan virtsaputken suulle. Hetken jo mietin, että pitäisikö se yrittää ottaa sieltä väkisin. Kivi oli kuitenkin niin iso, etten millään olisi saanut sitä nopeasti ja kivuttomasti ulos.

Aamulla ennen töihin lähtöä otin Delfinan syliin tarkistaakseni tilanteen ja antaakseni lisää kipulääkettä. Kas kummaa, kivi ei enää ollutkaan "paikoillaan". Hetken häkkiä tutkittuani löysinkin sieltä kiveä muistuttavan kappaleen. Voi Delfina-parkaa, sen on täytynyt tehdä todella kipeää! Raukkaparka oli ihan voimaton. Tukiruokin ja juotin sitä parhaani mukaan ennen töihin lähtöä, mutta ei lupaavalle näyttänyt.

Töihin päästyäni sain varattua illaksi ajan Arkkiin. Ajattelin, että jos tilanne ei kotiin tultuani olisi yhtään parantunut, niin siitä tulisi Delfinan viimeinen matka. Siihen ei kuitenkaan ollut enää tarvetta, sillä tyttö ei ollut jaksanut odottaa. :(

Delfina oli kuollessaan melko tarkalleen 3v 1kk vanha. Juuri ja juuri veteraani-ikäinen ja luulen, että ilman tätä sairautta sillä olisi voinut olla vielä saman verran vuosia edessä. Nyt sitä jäi minun lisäkseni kaipaamaan myös Sahara, jolle täytyy pian miettiä muita kavereita asuinkumppaneiksi.

Eläinlääkärin pakeilla

Ei taida loppua koskaan tämä eläinlääkärissä ravaaminen näiden marsujen kanssa. Tällä kertaa vuorossa oli Delfina, jonka pissaongelmaa olen jo jonkin aikaa seuraillut. Delfina on joulun jälkeen saanut jo kerran kuurin Ditrimiä, koska pissaili punaista ja valitti pissatessaan. Hetkeksi ongelma silloin poistuikin, mutta palasi sitten takaisin. Nyt viime viikolla ongelma tuntui olevan entistä pahempi, ja niinpä suuntasimme perjantai-iltana kohti Arkkia. Mukaan lähti myös siskoni Monsteri-ranskanluppansa kanssa, koska Mosse-paralla oli silmä pahasti tulehtunut.

Niin kuin epäilinkin, saattaa Delfinan tapauksessa punaisen pissan aiheuttaja olla virtsakivi. Mikään kovin iso kivi ei eläinlääkärin mukaan ole kyseessä, koska Delfina antoi kovin kiltisti painella rakkoaan eikä siellä mitään erikoista tuntunut. Isomman kiven voisi kuulemma ihan tuntea marsun vatsaa palpoimalla.

Aluksi nyt yritetään vaivaan vielä uutta ja pidempää Ditrim Duplo-antibioottikuuria ja toivotaan, että mahdollinen kivi poistuisi itsekseen. Naarailla tähän on suurempi mahdollisuus, sillä niiden virtsaputki on lyhyempi verrattuna uroksiin.

Jos Delfinan vaiva ei tunnu antibiootilla hellittävän, jää ainoaksi keinoksi leikkaus. Siihen en itse kyllä toivoisi tilanteen menevän, sillä Delfina on jo kolmevuotias eikä leikkaus ole koskaan marsulle riskitön. Onneksi pieni potilas on melko helppo tapaus, ja syö lääkkeen nätisti ruiskusta yhtään vastustelematta. Nyt vain sitten odottelemme mitä tuleman pitää...

RIP Almond's Cappuccino

Olen ihan sanaton.

Olishan se pitäynyt arvata, ettei tänne mitään vauvamarsuja suoda. Onko mut kirottu vai miksei näillä odotuksilla voisi olla edes välillä onnellinen loppu? Vaikken ehtinyt Cappuccinoa kovin pitkään tuntea, jään kaipaamaan sitä silti kovasti. Se oli todella lempeä ja herttainen marsu, jonka aika ei olisi vielä kuulunut tulla.

Näin jälkikäteen mietin, että minulla olikin jotenkin huono aavistus Cappuccinon tiineyden loppuvaiheilla. Myös joitakin pieniä merkkejä oli ilmassa, mutta ei mitään niin hälyttäviä, että olisin niihin tajunnut aiemmin reagoida. Keskiviikkona siivouksen yhteydessä en enää tuntenut poikasten liikkeitä. Pistin sen silloin sen piikkiin, etten viitsinyt kovin pitkään massua kopeloida vaan siirsin mammamarsun mahdollisimman vähän häiriten puhtaaseen laatikkoon. Perjantai-iltana löysin häkin pohjalta muutamia kirkkaanpunaisia puruja ja Cappuccino tuntui nirsoilevan muille kuin tuoreruuille. Synnytys alkoi olla kuitenkin sen verran lähellä, etten pitänyt näitä merkkejä mitenkään epätavallisena. Ruokahalun hetkellinen kadotus meni Jeevesin lähdön ja   ison mahan piikkiin. Lauantaina ruokahalu olikin huomattavasti parempi, joten luulin voivani huokaista helpotuksesta.

Sunnuntaina heräsin aikaisemmista kerroista tuttuun ääneen, marsumamman äännähdyksiin ponnistelujen tahdissa. Pakkohan sitä oli vapaapäivänä nousta tavallista aikaisemmin ja mennä katsastamaan tilanne. Cappuccinohan siellä tosiaan ponnisteli ja ähisi. Hieman olin huolissani, sillä kyseessä oli vasta 65. vuorokausi yhdistämisestä eli vähän liian ajoissa oli synnytys alkamassa. Huolestuineisuus vain kasvoi, kun vauvoja ei tunnin sisällä alkanut kuulumaan.

Lopulta oli soitettava eläinlääkäriin ja ilmoitettava, että ollaan pian tulossa. Onneksi Mevet päivystää myös sunnuntaisin, joten sinne sitten suuntasimme. Ikäväksemme ajomatkamme aikana eläinlääkärille oli tullut toinen kiireellinen tapaus, joka piti leikata ensin, joten Cappuccino joutui odottelemaan vuoroaan. Sillä aikaa sain avustaa pieneläinhoitajaa röntgenkuvan ottamisessa. Kuvassa näkyi, että vatsassa oli neljä vauvaa ja yksi oli selkeästi pää edellä sieltä tulossa. Jostain syystä se ei vaan syntynyt itsekseen.

Cappuccinolle annettiin oksitosiinipistos vauhdittamaan synnytystä ja voimistamaan supistuksia. Mitään ei kuitenkaan edelleenkään kuulunut, joten Cappuccino otettiin vuorostaan leikkauspöydälle eläinlääkärin vapauduttua edellisestä leikkauksesta. Odottelin leikkauksen ajan kotona, ja tunnin sisään lähdöstäni eläinlääkäristä soitettiinkin, että leikkaus oli onnistuneesti ohi.

Eläinlääkärin ja hoitajan mukaan vauvat olivat haisseet todella kamalalle ulosotettaessa, joten he epäilivät niiden kuolleen vähintään paria päivää aikaisemmin. Mitään ei olisi siis enää ollut tässä vaiheessa tehtävissä niiden hyväksi. Ensimmäisenä tuloillaan oleva poikanen ei ollut ilmeisesti mahtunut emon lantiosta läpi vaan jumittunut sinne. Poikasen pää oli kuulemma myös jotenkin epämuodostunut tai turvoksissa, mutta se on voinyt hyvin johtua   myös itse jumiutumisesta. Muuten poikaset eivät olleet mitenkään erityisen isoja, sillä pyynnöstäni ne punnittiin ja painot vaihtelivat 68-82 gramman välillä. Melko normaalikokoisia oman kokemukseni mukaan.

Melko itsestään selvästi Cappuccinolta poistettiin myös kohtu eli se steriloitiin keisarinleikkauksen yhteydessä. Eihän se sillä kohdulla olisi mitään enää tehnytkään, sillä uusi tiineys tällaisen kokemuksen jälkeen olisi ollut aivat liian suuririskinen. Nyt ei muutenkaan olisi voinut harkita muita vaihtoehtoja, koska ilmeisesti jumiutunut poikanen oli tukkinut myös kohdun verenkierron ja se oli mennyt osittain kuolioon. Kohtu oli ollut kuulemma sinivioletti väriltään eikä väri ollut hetken seurailusta huolimatta lähtenyt yhtään palautumaan, vaikka poikaset saatiin otettua pois. 

Kello neljän aikaan, juuri ennen Mevetin päivystyksen loppumista, kävin hakemassa toipilaani kotiin. Se oli vielä aika veltto ja unelias, kun vein sen mukanani. Mutta ymmärtäähän sen, marsuparalla oli ollut mitä kamalin päivä. Illan aikana tilanne näytti hiukan parantuvan, kun muutaman kerran huomasin marsun itse vaihtaneen paikkaa ja seisovan (huterasti) omilla jaloillaan. Se myös söi oikein mielellään ja kiltisti ruiskusta tarjottua tukiruokaa ja vettä, joten tunnelin päässä tuntui näkyvän pilkahdus valoa. Ainoastaan sen takajalat vaikuttivat olevan vielä hieman "unessa", kun lopulta reilusti puolen yön jälkeen menin hetkeksi nukkumaan.

Aamulla, aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen, Cappuccinon vointi oli kuitenkin mennyt takapakkia. Ihan kuin se olisi antanut jo periksi. Suu ei enää käynyt ollenkaan, kun yritin ruiskusta syöttää ja juottaa sitä. Määrättyä Metacam-kipulääkettä yritin myös antaa. Täytyy toivoa, että sitä tarpeeksi marsun sisälle saakka, jotta sen viimeiset tunnit olisivat olleet mahdollisimman kivuttomat. Yhdentoista aikaan, noin vuorokausi eläinlääkäriin lähdön jälkeen, Cappuccino hiipui pois.

Mitä enemmän Cappuccinon kohtaloa mietin, sen pahemmalle se tuntuu. Mietin, olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Olisiko se vielä elossa, jos en olisi välillä käynyt nukkumassa? Tai olisinko voinut huomata merkit jo aiemmin ja viedä sen eläinlääkäriin? Olisiko lopputulos siitä kuitenkaan muuttunut? Näitä samoja miettii varmasti jokainen, jolle on vastaavaa osunut joskus kohdalle.

Toisaalta olo on helpottunut, sillä nyt marsuparka ei ainakaan tunne enää kipua. Tässä vaiheessa kaiken huonon onnen jälkeen alkaa lisäksi itsekin jo jotenkin turtumaan näihin menetyksiin. Marsun menettäminen ei ole eikä koskaan tule olemaan helppoa, mutta näköjään siitä pääse koko ajan nopeammin yli. Eikä muu autakaan, sillä tälläkin hetkellä tuolla on monta muuta nälkäistä pientä suuta, jotka vaativat huomiota. Ja aina voi toivoa, että seuraavalla kerralla kaikki menee paremmin.

Elämä voittaa sittenkin

Soitin tänään varmaan viidennen kerran eläinlääkäriin Massen leikkauksen jälkeen. Oikeasti tarkoitus oli soittaa jo eilen, mutta töissä oli niin kiirettä, että unohtui koko juttu. Maanantaina Masselle siis kokeiltiin vielä kipulääkettä, koska ruokahalu ei ollut edelleenkään palautunut, mutta harmikseni lääkkeellä ei ollut toivottua vaikutusta. Jos jotain niin maanantaina ja tiistaiaamuna tilanne näytti ehkä jopa aavistuksen huonommalle. Normaaleja papanoita ei ole vieläkään näkynyt ja ihmettelen suuresti, miten marsu voi olla edelleen hengissä, kun se hädin tuskin syö omatoimisesti. Lisäksi Massen vatsa on alkanut kurisemaan todella kovaäänisesti.

Eilen illalla aloin olla jo aika toivoton, mutta sitten huomasin ilokseni pienen pieniä papanoita Massen laatikossa. Papanat olivat todella kuivia ja tosiaan ihan vauvamarsun papanoiden kokoisia, mutta ainakin ne olivat ihan selkeitä papanoita.

Hetkeä myöhemmin rapistelin jätesäkkiä muita marsulaatikoita siivotessani, ja Masse yllätti minut jo toisen kerran saman illan aikana. Se nimittäin alkoi kuikuttaa ruokahuutoaan, mitä se ei ole myöskään tehnyt leikkauksen jälkeen. Kokeeksi annoin sille kourallisen kauransiemeniä, jotka ovat aina olleet sen erityisherkkua. Sinnehän ne sitten alkoivat kadota, ääntä kohti. Pian tämän jälkeen Masse alkoi myös maistella heinää.

Tänään eläinlääkäri oli sitten sitä mieltä, että mitään muita lääkkeitä ei enää kokeilla vaan annetaan marsun vatsan bakteeritasapainon rauhassa palautua. Edes mitään lääkettä ilman poistamiseksi vatsasta ei tulisi antaa. Tukiruokaa kuitenkin pitäisi antaa edelleen tarvittaessa, mutta muuten vaan seuraillaan. Nyt sitten illalla varmistuin siitä, ettei tukiruokakaan ole tarpeen, koska heinää ja pellettiä upposi sen verran hyvään tahtiin. Ette varmaan usko, mikä helpotuksen tunne minulla tällä hetkellä on. :)

Masse on pipi

Ei mennyt Massen toipuminen leikkauksesta aivan yhtä hyvin kuin Pullan vuosi sitten. Torstaina töistä tullessani oli marsun toinen silmä mennyt harmaaksi ja rähmiväksi. Ilmeisesti silmä oli leikkauksen aikana kostutuksesta huolimatta päässyt kuivumaan ja siihen oli muodostunut sarveiskalvovaurio. No, ei muuta kuin perjantaina silmätippoja (Fucithalmic) hakemaan ja, onneksi, ne näyttivätkin tehoavan varsin nopeasti. Lauantaina silmä oli jo huomattavasti paremman näköinen.

Massen ruokahalun parantuminen ja syöminen sen sijaan ei tuntunut etenevän yhtä hyvin. Keskiviikkoiltana lupaavalle näyttänyt tilanne sai takapakkia torstaina, kun marsu kieltäytyi syömästä heinää. Perjantaina jouduin aloittamaan tukiruokinnan oikein todenteolla, koska Masse söi omaehtoisesti ainoastaan pieniä määriä salaattia ja kurkkua. Senhän arvaa, ettei tuollaisella ruokavaliolla pysy massu kunnossa, ja perjantaina ja lauantaina ei voinut juuri papanoista puhua.

Lauantaina-aamuna tilanne näytti niin toivottomalle, että soitin eläinlääkäriin ja pyysin saada Primperan-lääkettä. Se auttaa mahdolliseen pahoinvointiin ja edistää myös ruuansulatusta ja vatsan toimintaa. Nyt sunnuntai-iltana näyttää siltä, että valoa on sittenkin tunnelin päässä. Ehkä tukiruokinnalla, Primperanilla tai silmän paranemisella on vaikutusta asiaan, mutta Masse ruokahalu tuntuu aivan hitusen parantuneen. Tukiruokaa saa menemään paljon isompia määriä kerralla kuin aiemmin ja salaattiakin se syö enemmän. Olen jopa nähnyt marsun maistavan heinää! Vaara ei kuitekaan ole vielä ohi, joten täytyy vielä maanantaina soitella lääkäriin ja neuvotella jatkotoimenpiteistä.

Masse leikkauksessa

Tänään oli klo 13 kovasti jännittämäni Massen leikkaus. Otin aamupäivän töistä vapaaksi, jotta Masse kerkäisi olemaan kotona mahdollisimman pitkään eikä stressaantuisi turhaan ennen leikkausta. Vein se hieman ennen puolta päivää eläinlääkärille, ja lähdin töihin odotellen eläinlääkärin soittoa. Oli ihana kuulla noin tunnin päästä leikkauksesta, että kaikki oli sujunut hyvin ja marsu oli jo heräilemässä.

Kävin illalla kuuden aikaan hakemassa Massen kotiin. Pääsin samalla näkemään poistetut kystat, jotka olivatkin aivan järkyttävän suuret. Toisella puolella oli 4 suurta ja toisella 6 kystaa sekä musta kasvain. Varsinaiset kystat näyttivät ihan läpinäkyville superpalloille tai suurille lasikuulille. Mahtaa nyt marsulla olla mukavampi olo, kun kaksi melkein nyrkin kokoista massaa saatiin poistettua.

Kotiin mukaan lääkäristä saimme veteen sekoitettavaa Supreme Science Recovery-tukiruokajauhetta ja Baytril-antibioottikuurin. Nyt vain toivotaan, että Masse alkaa taas syömään itse. Eläinlääkärissä ei ollut vielä ruoka maistunut ja sitä oli tukiruokittu, mutta kotona se alkoi heti syömään persiljaa ja itsekasvatettua ohraa. Piti ilmeisesti vain olla oikeanlaiset herkut. :)

Vaihteeksi taas eläinlääkärissä...

Juu, lääkärissä siis vierailtiin taas tänään. Varailin eilen aikaa, koska olin aamulla katsovinani, että pikkuinen E-poika käveli pää hassusti kallellaan. Tarkkailin sitä hetken ennen töihin menoa, mutta päätin varata ajan varmuuden vuoksi ja katsoa töiden jälkeen pikkuisen vointia uudelleen. Jotta aika ei aivan hukkaan menisi ajattelin samalla viedä myös D-poikueen emon, Blossomin näytille, sillä sen kävely ei ole sujunut aivan normaalisti synnytyksen jälkeen.

Eilen illalla ja tänä aamuna pikkupoika käyttäytyi kuitenkin taas ihan normaalisti, joten päädyin jättämään sen kotiin. Ehkä hätäilin tosiaan vähän turhia, mutta näiden pienten kanssa saattaa tilanne mennä yllättävänkin nopeasti huonoon suuntaan. Lääkäriin nyt siis lähti Blossom ja hetken pohdittuani myös Masse, jonka epäillyistä munasarjakystista halusin saada myös lääkärin arvion.

Blossomista lääkäri ei löytänyt mitään selkeää vikaa, vaikka selkeästi kävelyn kanssa sillä on jotain ongelmia. Epäili kyllä, että synnytys olisi saattanut aiheuttaa hermovaurion, mutta mitään hoitoa siihen ei kuulemma ole olemassa. Nyt vaan tarkkaillaan tilannetta ja toivotaan, että ajan kanssa tilanne paranee. Hyvä puoli on kuitenkin se, ettei lääkärikään havainnut Blossomin aristavan mitään kohtaa, joten kipuja ei toivottavasti marsulla ole.

Massen munasarjakystadiagnoosi sai käynnillä varmistuksen. Parin viime kuukauden aikana patit kyljissä ovat kasvaneet hurjasti ja vähän pelkäsinkin kuulevani, että vaihtoehdot ovat leikkaus tai pelkkä seuranta. Hormonipistosta olisin halunnut yrittää, mutta näin isoihin kystiin siitä ei ole apua. Näinhän jo todettiin viime kesänä Pullankin kanssa.

No, Masselle sitten varattiin aika ensi viikolle leikkausta varten. Mahdollisesti ihan turha yritys ja rahan hukkaan heittämistä, sillä riskit 4-vuotiaan marsun kohdalla ovat jo aika lailla isommat kuin Pullan tapauksessa. Mikä tahansa leikkaus on marsulle joka tapauksessa suuririskinen, mutta tässä tapauksessa odotukset ovat vielä tavallistakin matalammalla. Mutta mitä sitä ei tekisi marsunsa vuoksi. Masse on kuitenkin ensimmäinen marsuni, joten sen eteen olen valmis yrittämään ehkä vielä hiukan enemmän kuin muiden.

Kirjoittelen ensi viikolla sitten lisää kuulumisia Massen tilanteesta. Toivotaan, että hyviä sellaisia.

RIP Nikean Hepsankeikka

Tähän sitten lopulta päädyttiin.

Jouduin viemään Hepsukkaa taas viime viikolla eläinlääkäriin, koska huomasin sen häkissä verta. Veri oli ilmeisesti tullut nenästä, koska siinä näkyi kuivuneita jäämiä. Hengityskin oli viime aikoina kuulostanut tavallista rohisevammalta ja raskaammalta.

Lääkäristä saatiin 10 päivän kuuri Baytriliä. Koska Hepsukan vatsa ei aikasemman kokemuksen perusteella siedä suun kautta annettavia antibiootteja, tämä kuuri piti antaa pistoksena marsun niskanahan alle. Kuusi päivää meni ja tilanne alkoi näyttää paremmalta, kunnes seitsemäntenä päivänä se alkoi aivastelemaan verta, kun oli taas pistoksen aika.

Aiemmin oli jo puhuttu, että jos tämä kuuri ei tehoa, olisi seuraavaksi kuvattava keuhkot ja nenäontelot. Jälkimmäisissä ei ainakaan kuvissa näkynyt mitään muutoksia, mutta keuhkoissa oli jotain epämääräistä muutosta, joka viittasi tulehdukseen. Vaihtoehtona oli kokeilla jälleen uutta antibioottikuuria, mutta siitä tuskin olisi ollut mitään pysyvää apua tilanteeseen. Koska Hepsukka on suhtautunut koko ajan kaikkiin hoitotoimenpiteisiin  ja lääkitsemisiin erittäin vastentahtoisesti, en halunnut sen joutuvan enää kärsimään niistä ja päätin päästää sen pois. Perjantaina se viedään Eviraan, josta joskus sitten tulee toivottavasti tarkempi selvyys siihen, mikä lähes vuoden verran kestäneeseen sairasteluun oli syynä.

Hepsankeikka lääkärissä... jälleen

Viime viikolla myöhään keskiviikkoiltana huomasin Hepsukan siristävän toista silmäänsä. Kyseessä oli sama silmä, jonka takia reissasimme viime keväänä pariin otteeseen Arkissa. Silloin ongelmana oli jatkuva vuotelu, joka saatiin kesäksi kuriin viimeisimmän lääkekuurin ansiosta. No, syksyllä vuotelu sitten jatkui, mutta koska se ei näyttänyt marsun elämää mitenkään häiritsevän jätin asian seurantaan.

Tällä kertaa ei kyse ollut kuitenkaan mistään tavallisesta vuotelusta vaan vasemman silmän valkuainen oli ihan kirkkaanpunainen ja silmän keskellä näytti olevan pieni harmaa läntti. Ei muuta kuin torstaina (21.1.10) soittelemaan eläinlääkäriä. Onnekseni onnistuin saamaan varsin helposti ajan vielä samalle illalle Kannelmäen Eläinlääkäreiltä, joka on ihan kävelymatkan päässä ja nykyään meidän lähin eläinlääkäri. Tällä pakkasella ja ilman autoa ei olisikaan huvittanut lähteä minnekään pidemmälle seikkailemaan.

Niin kuin epäilinkin, eläinlääkäri totesi silmään osuneen jotain. Vaikka silmä olikin jo ehtinyt alkaa paranemaan, saimme kuurin Fucithalmic-silmätippoja, joita annettiin aamuin ja illoin 7 päivän ajan. Onneksi sentään silmätippoja, sillä mitään suun kautta annettavaa ei tälle jääräpäälle olisikaan saanut annettua.

Viikko kului tippojen kanssa taistellen ja hetki sitten tulimme juuri kontrollikäynniltä eläinlääkäristä. Silmä on jo parin päivän ajan näyttänyt taas normaalilta ja eläinlääkäri totesikin silmän olevan parantunut. Pieni arpi silmän keskellä edelleen näkyi, mutta se tulee siihen todennäköisesti jäämäänkin mutta sen ei pitäisi marsun elämää pahemmin haitata. Silmä toki vuotelee edelleen niin kuin aikaisemminkin, mutta eläinlääkäri neuvoi vain seuraamaan tilannetta, koska lähes kaikkea mahdollista on jo vaivaan kokeiltu. Jatkuva vuotelu tuskin marsua haittaa, mutta se saattaa toki lisätä tulehdusriskiä. Toivottavasti kuitenkin tältä erää on vähäksi aikaa lääkärikäynnit koettu. Luulen, että Hepsukka ainakin toivoo sitä. :)

Lopuksi vielä vinkki marsujen kuljettamiseen talvella. Varsinkin näillä pakkasilla tikkikangashuppu ei kuljetuskoppaa kovin paljon lämmitä ja marsun kuljettaminen ulkona tuntuukin todella hankalalle, vaikka vain pienestä matkasta bussipysäkille olisikin kyse. Marsu kun on kuitenkin niin pieni eläin, että saattaa helposti kärsiä kylmästä kuljettamisen aikana. Tänään sitten kokeilin eläintenhoitajan antamaa vinkkiä ja laitoin kaksi kuumalla vedellä täytettyä ja pyyhkeeseen käärittyä 0,5 litran limupulloa kuljetuskoppaan matkan ajaksi. Eipä ainakaan tullut marsulla kylmä (päinvastoin, Hepsukan vaaleanpunaiset korvat oikein heloittivat kun päästiin eläinlääkäriin) ja pullot olivat vielä lämpöisiä tunnin päästä kotiin päästyämmekin.

Pullan leikkaus

Tänään oli Pullalla jännittävä päivä, sillä se käväisi aamulla leikkuupöydällä. Meillä oli kello 9 aika Eläinlääkäriasema Arkissa ja lääkärinä taas Kristiina, jonka piti poistaa pari kuukautta sitten ilmestynyt ja pikku hiljaa isommaksi kasvanut möykky Pullan vatsasta.

Ihan ensimmäiseksi Pulla sai kumpaankin kankkuunsa piikin rauhoittavaa lääkettä, joka tehosikin lähes heti. Marsulla oli taju kankaalla jo melkein ennen kuin ehdin laittaa sen takaisin kuljetusboksiinsa odottamaan lääkkeen tehoamista. Sinne se nukkuva Prinsessa Ruusunen sitten jäi leikattavaksi ja minä pääsin vielä kotiin aamupalalle pariksi tunniksi.

Vähän yhdentoista jälkeen suunnistin autolla takaisin Espooseen hakemaan Pullaa. Kyllä hieman jännitti, että tuleeko sieltä marsu vai pelkkä tyhjä kuljetusboksi takaisin. Kaikeksi onneksi leikkaus onnistui hyvin ja Pulla odotti hakijaansa ison papanakasan kanssa. Tokkurainenhan se vielä oli, mutta näin kesälomalla minulla olikin hyvää aikaa hoivailla sitä kotona.

Nyt meillä on sitten yksi steriloitu naaras, sillä leikkauksen yhteydessä poistettiin paitsi lähes golf-pallon kokoinen kysta myös munasarjat ja kohtu. Illan mittaan Pulla on jo piristynyt paljon ja se pääsikin jo omaan häkkiin Massen seuraksi. Ruoka maistuu koko ajan paremmin ja paremmin, joten eiköhän marsu parin päivän sisällä ole taas oma jääräpäinen itsensä. Tosin ilman kiimapurinoita...

Siisti leikkaushaava

Pulla ja Hepsukka lääkärissä - osa 2

Tänään aamulla käytiin taas Arkissa Kristiinan juttusilla. Hepsukan vatsa ei sitten kestänyt Baytril-antibioottia viittä päivää enempää vaan jouduin lopettamaan kuurin kesken. Silmä myös vuotelee edelleen, joten nyt saatiin silmätippoja kokeiltavaksi.

Pullan kysta ei myöskään ollut reagoinut toivotulla tavalla ensimmäiseen hormonipiikkiin. Patti on ja möllöttää edelleen marsun vatsan sisällä eikä ainakaan ole pienentynyt yhtään. Ainoa mahdollisuus tuntuu olevan leikkaus, varsinkin kun Pulla on vielä nuori ja todella hyväkuntoinen muutoin. Vaikka leikkaus on tietenkin todella riskialtis operaatio näinkin pienelle eläimelle, päädyin kuitenkin varaamaan leikkausajan. Parin viikon päästä sitten nähdään miten kävi.

Pulla ja Hepsukka lääkärissä

Tänään pyörähdettiin heti aamulla Espoossa, eläinlääkäri Kristiina Kontio-Jalankan vastaanotolla Eläinlääkäriasema Arkissa. Meillä olikin varsinainen ryhmämatka, sillä mukana oli Pullan ja Hepsankeikan lisäksi siskoni Muusa-luppis.

Hepsankeikalla on pidemmän aikaa vuodellut toinen silmä, johon nyt saatiin antibioottikuuri. Toivottavasti silmä saadaan kuntoon, koska olisi hauska viedä tätä nättiä rouvaa vielä joskus näyttelyihin.

Pullan otin lääkärireissulle mukaan, koska pari viikkoa sitten havaitsin sen vatsassa tuntuvan "möykyn". Kuten olin epäillytkin, "möykky" johtuu mitä todennäköisimmin munasarjarakkulasta/kystasta. Eläinlääkäri epäili kystan suuren koon takia, että leikkaukseen joudutaan jossain vaiheessa turvautumaan. Sitä ennen kuitenkin kokeillaan, onko hormonipiikeillä mitään vaikutusta, koska Pulla on kuitenkin niin hyväkuntoinen ja nuori eikä mitään muita oireita (karvanlähtöä ym.) ole ilmaantunut. Nyt sitten seuraillaan pari viikkoa ja haetaan vielä toinen piikki. Jos ei hormoneista ole apua, täytyy leikkausta miettiä uudestaan.

Pullan diagnoosin varmistuttua lähtee meiltä nyt Tampereen näyttelyyn sitten vain pelkkä Arthur.