Hämeenlinnan näyttely 24.2.2013

Sunnuntaina oltiin Hämeenlinnassa marsunäyttelyn merkeissä. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen ollut sillä suunnalla näyttelyissä. Plussaa oli ehdottomasti lyhyehkö ajomatka sekä mukavan lämmin ja valoisa näyttelypaikka. Tuomarit, Damon ja Su Schofield, olivat minulle ihan uusia tuttavuuksia, vaikka ovatkin käyneet aiemmin Suomessa.

Omista marsuistani olin ilmoittanut näyttelyyn Papun ja Pennin. Sen lisäksi mukaan matkasi kolmaskin marsu, nimittäin Ruusu. Ruusulle löytyi vähän extempore uusi koti Oulun suunnalta, jonne järjestyi kuljetus näyttelystä Lean mukana. Ruusu-tyttöni lähti siis lainakaveriksi vanhemmalle marsurouvalle, joka jäi hiljattain ilman kavereita. Perheessä ei ole tarkoitus enää jatkaa marsuharrastusta, mutta he haluavat antaa hyvän loppuelämän mummomarsulle, joten Ruusu tuli sille lainakaveriksi. Sitä ei tiedä, kuinka pitkään Ruusun pesti kestää, mutta toivon mukaan uudet kämppikset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Näyttely meni meidän marsujen osalta hyvin. Penni tosin sain kesken ensimmäisen arvostelun hirveän hepulin ja käyttäytyi loppuarvosteluiden ajan niin rumasti, että oikein hävetti. En vieläkään ymmärrä, mikä sille tuli. Sitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut yhtään olla paikallaan ja se rimpuili ja raivosi kuin hullu. No, siitä huolimatta se sai kummaltakin tuomarilta kunniamaininnat. Luulen, että tuomarit olivat vain kohteliaita, sillä itse en varmaan olisi pientä tuhmuria palkinnut.

Papu sai kummaltakin tuomarilta sertit. Tämän lisäksi toinen tuomareista sijoitti Papun rotunsa parhaaksi ja vielä BIS-pöydällä viidenneksi. Jos tätä menoa jatkuu, Papun näyttelyvuosi saattaa olla yhtä menestyksekäs kuin edellinenkin.

Vaikka Ruusu lähtikin näyttelyn päätteeksi Lean matkaan, oli paluu matkalla kyydissä edelleen kolme marsua. Kyllä, jälleen uusi marsu... Tämän tulo tosin oli sovittu jo ennen kuin ruotsalaismarsuista oli tietoakaan, joten en alkanut hommaa perumaan.

Saanko esitellä: lauman uusin vahvistus, Almond's Don't Stop the Music. Herra on väriltään/kuvioltaan nonself buff roan, ja on siis minulle ensimmäinen sileäkarvainen kuvioitu marsu. Entisessä kodissaan poika sai lempinimekseen Twix, mutta täällä se varmaan saa kutsumanimekseen jotain muuta. Poika pääsi heti asumaan Nellin kanssa, joten toukokuussa saamme todennäköisesti jännätä vauvoja tästä yhdistelmästä. Pikkuisia roan-vauvoja ehkäpä...

Ruususen unta

Vähän sen jälkeen, kun eilen illalla kirjoitin hammaslääkärireissustamme, alkoi Ruusu osoittamaan viimein heräilyn merkkejä. Tämä prinsessa Ruusunen ehti vedellä sikeitä melkein viisi tuntia ja sai minut jo huolestumaan, kun eläinlääkäri arvioi heräämiseen menevän 2-3 tuntia. Lopulta nostin lötköpötkön syliini ja yritin tarjota sille pellettivelliä ja tuoreita. Siinä vaiheessa alkoi toivo elpymään, kun se tarrasi omenanpalasta kiinni ja yritti vetää sitä itselleen.

Hetken päästä uskalsin laittaa Ruusun takaisin häkkiin tyttärensä luokse. Roselynin eli nykyisin Nupun seura tekikin sille hyvää. Ensimmäiset liikkumisyritykset olivat aikamoista holtitonta rynnistelyä, mutta siitä se hiljalleen lähti parantumaan. Nuppu oli ihan ihmeissään ja jopa säikähti emonsa huojuvaa kulkua. Myöhemmin ne kuitenkin asettuivat yhdessä koppina toimivan jakkaran alle istumaan, ja näin Nupun hoitavan emoaan nuolemalla Ruusun silmät ja korvat.

Tänään aamulla Ruusu oli taas normaaliin tapaansa nojaamassa häkin oviin ja kerjäämässä herkkuja. Tällä kerralla selvittiin siis onneksi hyvin. Ikävä kyllä voi olla, ettei tämä ollut vielä tässä. Hammasongelmat tuppaavat olemaan siitä ikäviä, että ne tulevat ennen pitkään takaisin. Etuhampaita voisi vielä itse lyhennellä, mutta poskareiden huoltoa varten on melkein pakko aina nukuttaa marsu. Kovin montaa kertaa ei siis viitsisi operaatioon ryhtyä vaan jossain vaiheessa tulee eteen vaikeita päätöksiä. Nyt kuitenkin iloitaan siitä, että Ruusu syö taas entiseen tapaansa ja tarkkaillaan tilannetta.

Ruusu hampilääkärissä

Ruusun paino ei ole imetyksen jälkeen tullut takaisin ihan samaan tahtiin kuin muiden naaraiden. Nälkäinen se on ollut kuin mikä, sillä se on jatkuvasti kerjäämässä jotain hyvää. Jossain vaiheessa aloin epäilemään, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Varsinkaan heinää ei ole mennyt enää samalla tavalla kuin ennen. Epäilykset kiinnittyivät hampaisiin ja jotain vikaahan siellä oli:

Kuvasta huomaa hyvin, että etuhampaiden purupinta on kulunut vinoon. Se viittaa yleensä takahampaissa oleviin ongelmiin. Lisäksi ylähampaat olivat kuluneet hyvin lyhyiksi kun taas alahampaat näyttivät minun silmään hieman liian pitkille. Marsun alahampaiden kuuluu toki olla ylähampaita pidemmät, mutta ei ihan näin pitkät.

Yllä oleva kuva on viime viikon torstailta, jolloin tein lopulta päätöksen soittaa ajan eläinlääkäriin. Viikkoa aikaisemmin hampaat eivät olleet ihan noin hurjassa kunnossa, joten taas sai huomata kuinka nopeasti tilanne voi kehittyä huonompaan. Ruusu kuitenkin söi edelleen omatoimisesti, joten täksi päiväksi saamamme aika oli juuri passeli.

Kuten pelkäsinkin, eläinlääkäri joutui nukuttamaan Ruusun nähdäkseen takahampaisiin. Sieltä alavasemmalta löytyi lopulta mahdollinen vaivan syy eli pari poskihammasta, jotka kääntyivät sisään päin. Varsinaista siltaa ne eivät olleet vielä ehtineet muodostaa kielen päälle, mutta niinkin olisi voinut käydä, jos hoitoon menoa olisi vielä viivytellyt.

Aikamoinen operaatio vaadittiin, että hampaisiin päästiin käsiksi. On se hankalaa näiden pienten eläinten kanssa. Nuokin välineet meinasivat olla liian suuret Ruusun suuhun, vaikka se on jo ihan täysikasvuinen marsu. Poikasen kanssa ei olisi ollut mitään saumaa.

Nyt odottelen, että Ruusu heräilee nukutuksesta. Kyllä sen suu jo jonkin verran jauhaa, mutta kovin hitaasti herääminen tuntuu sujuvan. Ilmoittelen huomenna miten kävi.

Äidit ja tyttäret

Viime sunnuntain marsutrafiikin jälkeen tulos on se, että elo-syyskuun aikana syntyneistä 11 poikasesta kotona on enää viisi. Perilous Pip-poika kasvaa Jeevesin hellässä huomassa ja Quark Matter taas on Heathcliff-sedän koulutuksessa. Kummatkin poikaparit tulevat mainiosti toimeen.

Tyttöset taas asuvat jokainen vielä emojensa kanssa. Ja saavat asuakin niin jonkin aikaa, ellen sitten yritä  jossain vaiheessa yhdistää näitä äiti-tytär -pareja isommaksi laumaksi. Papu asuu siis tyttärensä Pretty Pennyn eli Pennin kanssa, Ivy tyttärensä Quality Alicen eli Allun kanssa ja Ruusun seuraksi jäikin edellisestä postauksesta poiketen pikkuinen Roselyn. Nyt näyttää vahvasti siltä, että kaikki kolme pientä tyttöä ovat jäämässä minulle, joten Roselynillekin pitäisi varmaan keksiä lempinimi. Ehdotuksia?

Pallopäät - Penni ja Papu

Kolopäät - Roselyn ja Ruusu 

 Puikulapäät - Allu ja Ivy

Ruokaa tuokaa, pikkumarsut huokaa

Aika kuluu ja marsuvauvat kasvavat. Sen huomaa niiden pohjattomasta ruokahalusta. Kun ruokakupin täyttää, pienet nälkäkurnut iskevät kupille salamaakin nopeammin. Etenkin R-poikue on oppinut Ruusu-emonsa tavoille, sillä ne osaavat jo kuikuilla laatikon reunoille päin ruuanjaon yhteydessä. Vielä ne eivät ihan uskalla tulla noutamaan iltapalaa itse samalla tavalla kuin aikuiset marsut täällä tekevät, mutta ei siihen tätä tahtia kauan mene.

R-poikue rivissä ruokakupilla.

"Antakaas mamma näyttää, miten tätä käytetään."

Koska elämässä pitää olla vähän jännitystä, on Ruusu päättänyt huolehtia sen järjestämisestä. Se on taas keksinyt heinähäkkiin kiipeilyn ja näyttää opettavan taitonsa tällekin poikueelle. Muutaman kerran olen tavannut jonkun poikasista heinähäkistä ruokailemasta, mutta ne livahtavat aina liukkaasti alas, kun saavun häkin luokse.

"Mitä?"... hän viattomasti kysyi.

Ruusun edellisen poikueen Nellin ja Napoleonin kiipeilyseikkailuistahan kerroin jo aikaisemmin. Nelli on lopulta alkanut viihtymään rauhakseen omassa häkissään Saharan seuralaisena, mutta veljensä osoitti viimeksi viime viikonloppuna kiipeilijän taitojensa olevan vielä tallella. Poikaviikari onnistui jotenkin kiipeämään taikakuutioväliseinän yli Pavun ja Pennin häkkiin. Onneksi satuin olemaan kotona ja tyttöjen kiljunnan hälyttämänä huomasin nopeasti tilanteen. Nappasin pojan tietenkin oitis pois, joten toivon mukaan mitään vahinkoa ei ehtinyt tapahtua. Seikkailun seurauksena Napsu ja Oxford saivat luvan vaihtaa paikkoja Ivyn ja Q-poikueen kanssa niin, että pojat asuvat nyt tehdashäkkissä lattialla. Napsun sopii siellä yrittää jatkaa kiipeilyharrastustaan. 

Nimiä - osa 3: Ärrät

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä - R-poikue. Tyttöjen nimien inspiraationa oli Ruusu-emon (Jilly Rose) nimi ja poika taas sai vähän isäänsä viittaavan nimen.

Tästäkin poikueesta Riddle ja jompikumpi crestillisistä tytöistä on alustavasti varattu Ouluun, Lealle ja Elisalle. Rosemary-pikkuinen osoittautuikin sitten ihan oikeasti sileäkarvaiseksi (täytyy varmaan jossain vaiheessa kertailla vähän genetiikkaa!). Se sattui kuitenkin hyvin, sillä tyttöselle on koti täältä Helsingistä tiedossa. Toisen crestillisen tytön kanssa vielä vähän mietin, että jätänkö itselleni. Kummallakin crestitytöistä on mahdollisesti pieni turkkivirhe kehittymässä niskaan, joten ennen lopullista päätöstä täytyy vielä katsella vähän pidempään tyttöjen kasvamista.

R-poikue

Siitä saakka, kun Ivyn Q-vauvat syntyivät, olen ravannut töistä aina mahdollisimman nopeasti kotiin katsomaan joko Ruusu olisi synnyttänyt omat vauvansa. Ruusu ja Ivy oli kuitenkin laitettu asumaan Jokerin kanssa samaan aikaan ja vatsat olivat kummallakin melko samankokoiset, joten ajattelin Ruusunkin vauvojen voivan syntyä koska tahansa. Nyt tasan viikkoa myöhemmin, 75 vrk yhdistämisestä, R-vauvat ovat vihdoin täällä.

Se tapahtuu aina juuri silloin, kun lakkaa odottamasta. Heräsin hetki sitten käydäkseni vessassa ja ajattelin mennä vielä sänkyyn takaisin. Matkalla takaisin sänkyyn päätin tehdä pienen koukkausen marsuhäkkien luona, ihan vain varmuuden vuoksi. Piti hieraista vähän silmiä, kun tällä kertaa siellä Ruusun vieressä näkyikin jotain tummaa.

Niitä on neljä ja ne ovat kaikki vielä ihan märkiä, joten synnytys on tapahtunut ihan tunnin sisään. Ruusu veteli poskeensa vielä viimeistä istukkaa vauvojen nojatessa siihen sen ympärillä. Hetken aikaa luulin yhden poikasista olevan kuollut, koska se makasi kyljellään. Mutta kyllä se hyvin paljon hengissä oli, ehkä vaan vielä vähän pyörryksissä syntymästään.

Crestillisiä buffeja kaikki, vaikka yhdeltä crestiä en löytänytkään. Ehkä se on vaan niin märkä vielä, että crest  ei erotu vielä kunnolla. Alustavasti näyttäisi, että tässä poikueessa on 3 tyttöä ja yksi poika. Täytyy kuitenkin katsoa illemmalla uuudestaan, kunhan ovat kuivuneet ja päästään ottamaan ensimmäiset kuvat.

-----------
Muoks.

 R-lapset noin 12h syntymästä

Marsujen äitienpäivä

Ruusu vietti äitienpäivää tänään lepposissa merkeissä vauvojaan hoitaen. Vauvat kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat varsinaisia rasavillejä. Yhtään askelta ei häkissä mennä kävellen vaan silloin, kun ne eivät nuku, ne popkornaavat ympäri häkkiä. Vauvat myös syövät jo kovin tomerasti muutakin kuin emon anteja. Erityisen hyvin tuntuvat maistuvan ulkoa saatavat ruoho ja voikukan lehdet. Täytyisi varmaan ottaa lähiaikoina oikein viralliset potretit vauvoista, kun nyt viikon ikäisinä ovat jo vähän enemmän marsun näköisiä.

Ivy-mamma taas ei vielä päässyt äitienpäivää viettämään, sillä sen vauvat jaksavat vielä pitää meitä jännityksessä. Ivyn maha sen kuin kasvaa ja painoakin oli tänään huimat 1290g (lähtöpaino hieman päälle 900g). Nyt mennään jo vuorokaudessa 81 eli selvää on, ettei astuminen ole onnistunut heti ensimmäisenä päivänä yhdistämisestä. Pitkään ei kuitenkaan voi enää mennä, sillä tänään uskaltauduin siivoamaan Ivyn häkin ja samalla pääsin hieman neitoa tunnustelemaan. Lantioluut tuntuvat olevan pari senttiä auki ja massu on hyvin pinkeänä. Vauvat liikuskelevat vielä mutta selkeästi aiempaa vähemmän, ilmeisesti sen verran ahdasta jo tuppaa olemaan. Onneksi mamman ruokahalu on pysynyt hyvänä ja ruoka-aikaan Ivy huuteleekin kaikista vaativimmin apetta eteensä. Saa nähdä minkälainen suurperhe täällä pian on, semmoinen järkäle tuolla häkissä lyllertää.

Ja N:ssä ollaan

Täällä ne ovat, pienet N-vauvat! Kerrankin vähän iloisempia uutisia siis. Tulin hetki sitten töistä kotiin ja ihastuksekseni Jilly Rose eli Ruusu löytyi ylpeänä makoilemasta kahden vauvansa vierestä. Yksi tyttö ja yksi poika, kauniita sileäkarvaisia buffeja kummatkin. Olisihan se ollut kiva saada lisää crestillisiä, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeintä, että vauvat ovat terveitä ja elinvoimaisia.

Ihan ei ehkä uskalla vielä henkäistä helpotuksesta näidenkään kohdalla, sillä vaaveilla on todella valkoiset kynnen päät. Se saattaa tarkoittaa sitä, että vauvat ovat (pitkästä odotuksestani huolimatta) hieman ennenaikaisia. Nyt täytyykin seurailla ja varmistaa, että ne varmasti osaavat juoda emon maitoa. Lisäksi poikarukalla oli kalvo vielä silmien ja otsan päällä kuivuneena, kun tulin kotiiin. Se vaikuttaa siskoaan heikommalle, mutta toivotaan emon maidon tekevän tehtävänsä ja vahvistavan sitä.

Ivy jäikin sitten viimeiseksi synnyttäjäksi, sillä sieltä se vaan häkistä minua mulkoilee eikä tee elettäkään synnyttääkseen. Maha vain kasvaa eli joko sieltä tulee monta pientä tai vaan pari isoa jötkälettä. Kummassakin tapauksessa on omat riskinsä, joten vielä saatte pitää peukkuja. Ivyn poikue onkin sitten jo O-poikue.