Nuku rauhassa Quminaiseni, ihana pieni Qumipalloni.
Taas kerran odotuksen jännitys ja ilo vaihtuivat suruksi, ja ihan odottamattomasti. Olin työpaikkani pikkujouluristeilyllä ja poissa kotoa yhden yön, kuinkas ollakaan. Olin järjestänyt siskoni ruokkimaan marsuja poissaollessani. Itse näin marsut perjantaiaamuna edellisen kerran ja sisko lauantaiaamuna, jolloin kaikki oli vielä kunnossa. Tulin kotiin risteilyltä lauantai-iltana kymmenen aikaan, ja näin heti Quminan ja Jeevesin häkkiin katsoessani, että nyt ei ole kaikki kunnossa.
Qumina istui häkin nurkassa karvat pörhöllään pienenä pallona. Se jaksoi vielä juosta karkuun, kun aloin ottamaan sitä syliin, mutta sylissä se oli jo aika velttona. Yritin antaa sille vettä ruiskulla ja tarjota erilaisia ruokia, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hengityksessä haisi jo selkeä asetonin haju, joka on nyt ikuisesti painunut muistiin.
Olisin voinut tietenkin lähteä viemään marsua Viikkiin, mutta päätin jättää sen aamuun. Sunnuntaiaamuna eläinlääkärinpalveluille ei kuitenkaan ollut enää tarvetta, sillä Qumina oli nukahtanut ikiuneen. Pakkasin pienen marsumammani pakettiin, jonka toimitin nyt maanantaiaamuna omakätisesti Eviraan.
Quminan toisen poikueen "laskettuun aikaan" olisi ollut jäljellä enää 10 päivää, mikä todella harmittaa. Se oli niin lähellä. Vielä enemmän harmittaa kuitenkin se, että täysin erisukuisesta Quminasta ei jäänyt kasvatukseen yhtään jälkeläistä. Olisi ehkä pitänyt olla astuttamatta sitä uudelleen, kun ensimmäisen poikueen kanssa kävi niin kuin kävi. Mutta eihän tätä olisi tietenkään voinut arvata etukäteen enkä tiedä olisinko lopultakaan tehnyt mitään toisin.
Tämä vuosi ei todellakaan ole ollut helppo, vaan kaikki tuntuu menneen kuin pahimmissa kuvitelmissa. Monta menetystä on mahtunut vuoteen. Mutta ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä... Ja eihän sitä tiedä, vaikka huonon vuoden jälkeen olisi luvassa hyvä vuosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti