Lauantai 11.9.2010
Nordic oli siis tänä vuonna Ruotsissa, Eskilstunassa, jonne minunkin matkani vei viime viikonlopuksi. Laivamatka Ruotsiin meni hyvin. Olen useimmiten mennyt vain Helsingistä lähtevillä laivoilla, joten ilta ja yö tuntuivat ihmeellisen lyhyille. Lauantaiaamu koitti nopeasti ja 6:30 Ruotsin aikaa olimme perillä satamassa, jossa odotti bussi valmiina viemään meidät Eskilstunaan, Vilstan leirintäalueen urheiluhallille.
Hieman ennen Vilstan näyttelypaikalle saapumista sattui hassu tapaus. Olimme enää noin kilometrin tai kahden päässä näyttelypaikasta, kun bussi jarrutti hieman yllättäen. Katsahdimme kaikki eteenpäin ja huomasimme, että kuski, jolle reitti ei ollut entuudestaan tuttu, oli ollut vähällä ajaa liian matalan sillan alta. Mitään ei onneksi käynyt vaan peruutimme sitten vähän matkaa ja pääsimme kiertoreittiä pitkin hyvissä ajoin perille eläintentarkastukseen ja valmistautumaan näyttelyyn.
Kenelläkään porukastamme ei tainnut olla mitään ongelmia eläintentarkastuksen kanssa. Pian ilmoittautumismaksujen maksamisen jälkeen saimmekin siis etsiä marsuille järjestetyistä näyttelyhäkeistä niille varatut paikat. Artturi ja Jassu majoittuivat viikonlopun ajaksi päällekäin kolmanteen häkkirivistöön tuomarinpöydiltä päin katsottuna.
Tämä reissu osoittautui heti alkuunsa varsinaiseksi ruotsin kielikylvyksi. Näyttelyssä nimittäin kaikki kuulutukset hoidettiin ruotsiksi. Alkuesittelyssä kyllä kerrottiin ilmeisesti syy sille, mutta se ehti mennä minulta ohitse. Loppupäivän saikin olla korva tarkkana, ettei vain jäänyt mitään tärkeää kuulemmatta. Pienen orientoitumisen jälkeen minulta alkoi onneksi ruotsi kuuntelu jotenkuten sujua, mutta varsinkin porukan nuorimpien oli vaikea seurata näyttelyn kulkua. Yhteispelillä kaikki taisivat ilmeisesti kuitenkin ehtiä oikealle pöydälle oikeaan aikaan ja vielä oikean marsunkin kanssa.
Näyttely sujui meidän osaltamme odotettua paremmin. Ulkomuotoon oli ilmoitettu kuusi buffia, mutta lopulta pöydällä oli vain neljä. Ja uskomatonta kyllä minun Artturi-poika oli niistä paras! Okei, pöydällä ollut Luneas-buff olisi saattanut pärjätä paremminkin, mutta se oli trimmaamaton, joten tuomari David Oulton jätti sen viimeiseksi. Eikä siis Jassukaan jäänyt huonoimmaksi vaan oli kolmantena. Hienoa! Artturi sai myös sertin, joten siitä valmistui samalla reissulla Ruotsin muotovalio. Artturi kutsuttiin jopa ROP-pöydälle, mutta se karsiutui seitsämäntenä pois.
Pet-luokassa menestys oli melko samanlainen, mikä oli jälleen kerran yllättävää, sillä pojat eivät mitään varsinaisia pet-marsuja ole. Artturikaan ei ole pettiin osallistunut kuin kerran elämässää, mutta se ei menestystä haitannut. Tuloksena siis 90 pistettä ja silverkort, joka vastaa Suomen eliittikorttia. Artturin kanssa samassa ikäluokassa olevista uroksista kaksi muutakin sai saman pistemäärän, joten meidät kutsuttiin myöhemmin uudelleen tuomarin arvioitavaksi. Loppujen lopuksi sijoitus oli 2/8 ja Jassulla melkein yhtä hyvä 3/13, vaikka hopeista tarraa arvostelulappuun ei irronnut.
Muiden suomalaisten tuloksia en ikävä kyllä muista, mutta sellainen mielikuva jäi, että ainakin pet-luokissa pieni porukkamme pärjäsi oikein hyvin. Luokkavoittajia ja silverkortteja ainakin tuli useampia ja Annukan marsu sijoittui loppukilpailussa yhdeksänneksi.
Minulta jäi valitettavasti palkintojenjako näkemättä, sillä oli pakko kiirehtiä hotellille hakemaan avaimet huoneisiin ennen respan sulkeutumista. Hotell Bolinder Munktell oli aivan ihana, vanhan ajan henkeä huokuva rakennus, jonne suosittelen ehdottomasti majoittumaan, mikäli ikinä on tarvetta Eskilstunassa yöpyä. Pikainen paidanvaihto hotellissa ja taksilla takaisin Vilstaan, jonka "Raststugan" -nimisessä rakennuksessa meitä odotti katetut pöydät ja buffetti-illallinen. Ruoka ei ollut kovinkaan kummoista ja varsinkin jälkiruuan puuttuminen hieman harmitti. Mutta toisaalta taas päivä oli ollut pitkä ja oli kiva päästä ajoissa nukkumaan.
Ennen nukkumaan lähtöä oli kuitenkin vuorossa vielä jokaisen maan esitykset. Näyttelykutsussa oli nimittäin mainittu, että jokainen maa oli vastuussa yhdestä ohjelmanumerosta illan aikana. Tanskalaiset laulattivat meitä tanskaksi ja ilmeisesti norjalaisten oli se yksi lyhyempi rallatus. Meidän show olikin sitten astetta erilaisempi, sillä Aida oli lupautunut tanssimaan itämaista tanssia. Koko tanssin ajan kestäneistä taputuksista päätellen esitys oli menestys. Edes tanssin jälkeen esitetty ruotsalaisten duetto ei saanut yhtä raikuvia aplodeja. Tämän jälkeen olikin hyvä lähteä hotellille nukkumaan.
Sunnuntai 12.9.2010
Aamu alkoi kaikessa rauhassa hyvällä aamupalalla ihanassa hotellissamme. Arvostelut alkoivat klo 10 ja vaikka minulla ei sunnuntaina enää ollut yhtään marsua osallistumisvuorossa, suuntasin hallille samalla kyydillä. Parkkipaikalla
Jonna tulikin vastaan pyytäen pientä palvelusta. Hän oli nimittäin saanut tietää, että jossain lähistöllä asuvalla, kasvatusta lopettelevalla kasvattajalla olisi myynnissä black roan-marsuja. Jonna oli itsellään vielä paljon marsuja sinä päivänä esitettävänään, joten hän pyysi minua lähtemään marsuostoksille. Koska minulla ei ollut siksi päiväksi muutakaan pakollista ohjelmaa, päätin suostua pyyntöön. Olihan haku sovittu vasta kahdeksi ja ajomatkaa vain puolisen tuntia suuntaansa.
Jonkin aikaa siis palloilin näyttelyhallissa katsellen kuvioitujen marsujen arvostelua. Sain Artturin rekisteripaperinkin leimattua, joten nyt siinä on kahden eri maan muotovalioleimat. Lisäksi huomasin, että infopisteestä sai ottaa ilmaiseksi viime vuoden SMF:n jäsenlehtiä sekä vuosikirjan. Samassa yhteydessä päätin myös liittyä SMF:n eli Ruotsin marsuyhdistyksen jäseneksi, mikä on ollut tarkoitus jo useamman vuoden. Onneksi se oli mahdollista paikan päällä, ettei tarvinnut ulkomaanmaksujen kanssa nettipankissa alkaa pelaamaan.
Sitten koittikin lähtö roaneja hakemaan. Sain Jonnan auton avaimet ja rahaa sekä bensaan että marsuihin kuten myös myyjän puhelinnumeron. Minulla oli vain summittaiset ajo-ohjeet Statoil-huoltoasemalle, jossa marsujen oli tarkoitus vaihtaa omistajaa, mutta uskoin pärjääväni autossa olevan navigaattorin avulla.
Alkumatka sujui hyvin vaikka vieraalla autolla ajelinkin, mutta jossain vaiheessa alkoi epäilys hiipiä mieleen. Siinä vaiheessa kun olin ajanut 30 minuuttia enkä ollut vielä päässyt edes E18-tielle, josta olisi pitänyt kääntyä vielä tielle 50, aloin oikeasti ihmettelemään. Navigaattorin mukaan matkaa näytti olevan jäljellä vielä ainakin saman verran kuin olin siihen mennessä ajanut.
No, loppujen lopuksi pääsin perille oikealle Statoilille, 1,5 tuntia matkalle lähdöstä. Sitä ennen matkalla olinkin käynyt ainakin yhden samanlaisen huoltoaseman pihalla kääntymässä, joutunut kiireessä tankkaamaan autoa toisella huoltoasemalla sekä tekstiviestitellyt ja puhunut puhelimessa ruotsiksi ajo-ohjeita selvitellen ruotsalaiskasvattajan kanssa samalla kun ajelin 120-140km/h ruotsalaisella moottoritiellä. Näin jälkeen päin ajatellen koko homma vain naurattaa, mutta siinä vaihessa, kun kello alkoi lähestyä kolmea, ei itku ollut kaukana.
Sain marsut kyytiin ja kasvattaja, Marita, vaikutti oikein mukavalle ihmiselle, joka selvitti (edelleen ruotsiksi) tarkasti jokaisen marsun taustoja. Ikävä kyllä minulla alkoi olemaan hieman kiire, joten jouduimme sanomaan hyvästit aika pian. Takaisin päin ajoin, jos mahdollista, vieläkin kovempaa, sillä kimppakyytibussin lähtöön oli enää alle kaksi tuntia aikaa. Vilstassa olin takaisin puoli tuntia ennen bussin lähtöä ja ehdin vielä käydä pankkiautomaatillakin Eskilstunan päässä. Hengästyneenä ja aavistuksen hysteerisenä luovutin Jonnalle auton avaimet ja uudet marsut, ja lähdin keräilemään omia tavaroitani kasaan. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin.
Näyttelyn parhaimpien marsujen viihtyessä vielä BIS-pöydällä meidän kuljetuksemme starttasi vartin yli viisi takaisin kohti Tukholman satamaa. Matkalla Annukka soitteli varoittaakseen, että Tukholman lähellä oli sattunut auto-onnettomuus, joka ruuhkautti tiet. Onneksi kuskimme oli jo tietoinen asiasta, joten ajelimme sitten vähän pienempiä teitä loppumatkan satamaan.
Sataman terminaalissa saimme jälleen muilta kanssamatkustajilta ihmetteleviä katseita ja kysymyksiä kuljetuslootien sisällöstä. Matkatavaraa olikin kertynyt kotiin päin mennessä enemmän kuin lähtiessä, joten ei mikään ihmekään. Itse aloin tässä vaiheessa olemaan jo vähän väsynyt ihmisten tuijotteluun ja ihmettelyyn.
Pian pääsimme onneksi laivaan sisään ja marsut hyttiin jätettyämme lähdimme buffettiin syömään. Se olikin hyvä, että buffet oli varattu etukäteen, sillä itselläni ainakin oli hurja nälkä. Enhän ollut edes ehtinyt/muistanut road tripiltäni syödä mitään aamupalan jälkeen. Oli todella hauska syödä porukalla ja naureskella jo hieman väsyneille jutuille, olo oli ihanan kevyt. Pienet shoppailut tax freessä ja pikainen kierros laivan baarissa, ja minä olinkin sen jälkeen aivan valmis nukkumaan.
Aikaeron takia yö jäi varsin lyhyeksi, mutta oli kiva päästä taas kotiin. Matkan varrella lisääntyneet matkatavarat tuottivat hieman päänvaivaa ennen pääsimme lähtemään kotia kohti. Onneksi Annukka tuli apuun, sillä muuten olisi osa tavaroista jäänyt Turkuun. Kotimatka sujui vailla ylimääräisiä kommelluksia. Tai ainakin lähestulkoon, mitä nyt kiersimme pienen maisemareitin ennen kuin löysimme Turun keskustasta ulos. Autossa oli matkalla aika hiljaista, kun matkaseuralaiseni torkkuivat suurimman osan matkasta. Olisi se uni maistunut itsellenikin, mutta onneksi moottoritiellä liikenne kulki hyvin ja olimme tuota pikaa takaisin Helsingissä.
Kiitos vielä kerran kaikille mukavasta reissusta!
(Ensi vuonna sitten Tanskaan, vai kuinka...?)
