Lahden näyttely 23.3.2013

Päivitellään nyt näin hieman jälkikäteen. Eli viikko sitten oltiin Lahdessa näyttelyiden merkeissä. Lahti onkin tuttu paikka eikä tarvitse navigaattorin kanssa leikkiä sinne löytääkseen. Jos laskin oikein, niin tämä oli kuudes kerta, kun olen Kasisalissa ollut näyttelyssä.

Tuomareina meillä oli englantilaiset Liz Miles ja Pete Holdaway. Liz on ollut aikaisemminkin Suomessa tuomaroimassa, mutta Petelle tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa ylipäätään. Meillä oli hyvää aikaa jutella autossa, sillä toimin heidän kuskinaan hotellilta Lahteen ja takaisin.

Näyttelystä ei tällä kertaa tullut meille sen suurempia meriittejä. Ja eipä niitä marsujakaan ollut montaa minulla mukana. Papu osallistui ulkomuotoon kummallakin tuomarilla, mutta tuomarit tykkäsivät sen olevan liian vaalea väriltään. Ja sitähän se kyllä onkin, mutta Lahti on yleensä ollut hyvä näyttelypaikka näille vaaleille buffeille. Nyt vaikutti vähän siltä, että paikan valaistusta oli parannettu ja kirkkaammat valot saivat Papun näyttämään tavallistakin vaaleammalta. Toki tuomareissakin on eroja, ja osa tykkää vaaleammista ja osa tummemmista.

Papun lisäksi minulla oli mukana näyttelyssä toinenkin marsu, Almond's Don't Stop the Music. Sen muutettua minulle Lea toivoi, että sitä käytettäisiin edelleen petissä. Twix, tai nykyisin Viksu, onkin iso ja hieno poika, joten ilmoitin sen pettiin. Minulla ei ole viime vuosina ollut näyttelyissä pahemmin aikaa puunailla marsuja pet-kuntoon, joten petteilyt on jääneet vähän vähemmälle. Olen kuitenkin yrittänyt pitää kiinni siitä, että kerran vuodessa osallistutaan jonkun marsun kanssa pet-luokkaankin. Ehkä nyt Viksun kanssa sitten useamminkin.

Viksu pärjäsi hyvin petissä saaden 93 pistettä ja kunniamaininnan. En huomannut kuunnella, mistä hyvästä kuma annettiin. Ja hyvä, ettei mennyt koko palkinto ohitse, sillä en meinannut tunnistaa oman marsun nimeä palkintojen jaossa. :) Viksu oli myös tuomarin suosikki ja sai hienon hopeisen ruusukkeen ja mörttiröpö-pussin palkinnoksi. Eli ihan hyvin alkoi sen pet-ura minun hoidossani. Seuraavaksi kerraksi täytyy vielä paremmin keskittyä tassujen hoitoon. Nyt jäi valmistelut niin viime tinkaan, etten saanut etutassuissa olevia känsiä kokonaan pois. Täytyy alkaa siis rasvailemaan Viksun tassuja säännöllisesti, että ollaan seuraavassa näyttelyssä vieläkin paremmassa iskussa.

Seuraava näyttely onkin sitten taas vähän isompi, nimittäin kaksipäiväinen PetExpo Helsingin Messukeskuksessa huhtikuun lopulla. Minä olen pitkästä aikaa ilmoittautumisten vastaanottajana, joten laittakaapas kaikki niitä ilmoja tulemaan. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 12.huhtikuuta eli parisen viikkoa aikaa ilmoittautua.

Almond's Villivadelma

Kuukauden marsu nro 2

Nimi: Almond's Villivadelma

Lempinimet: Vattu, Vatuska, Vatuskainen, Vattunen

Syntymäaika: 10.4.2012

Rotu & väri: sileäkarvainen self cream

Almond's Don't Stop the Music - Almond's Metsämansikka

Pieni Vatuskainen saapui minulle kesällä 2012 Almond's-marsulasta yhdessä toisen pikkumantelin, Almond's Superwomanin kanssa. Tai eihän se mikään ihan pieni enää ollut, ainakaan kooltaan. Vattu on minun ensimmäinen cream-marsuni, jos mukaan ei lasketa täällä syntyneitä mutta luovutusikäisenä uusiin koteihin lähteneitä poikasia. Oikeasti tarkoituksenani on pysyä kasvatuksessa ihan näissä buffeissa, mutta jotenkin Lea sai minut ylipuhutuksi. Tarviihan sitä välillä uutta verta kasvatukseen...

Vattu on todella kiltti ja kesy sekä hieman höperö marsu. Se roikkuu aina laatikon reunalla kurkkien joko viereiseen häkkiin tai muualle olohuoneeseen. Tuolla tavallaan se on myös ansainnut lisänimen "Roikko".

Tätä kirjoittaessa Vattu asuu neljän pienen poikansa kanssa, ja tulee asumaan ainakin vielä kaksi viikkoa ennen kuin poikaset ovat luovutusvalmiita. Vauvojensa isään, Jolly Rogeriin, Vattu ehti tutustua jo ennen yhdistämistä, sillä Roger asui alkuvaiheessa Vatun ja Supparin naapurissa. Vattu ja Roger hengailivat usein laatikoittensa reunalla nenät taikakuutiovälisenän välistä nuuhkuttaen, ihan kuin olisivat kuiskutelleet jotain keskenään. Vattu saattoi usein myös jäädä katselemaan Rogerin perään kaihoisasti, jos poika päätti käydä välillä häkin toisessa päässä. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin yhdistää pariskunta. Ne olivat niin ihastuneita toisiinsa.

Näyttelyissä Vattu ei ole käynyt, ainakaan tähän mennessä. En ole edes jaksanut sitä rekisteröidä, vaikka se on ihan rekisteröintikelpoinen. Ulkomuotoluokkaan Vattu taitaa olla hieman liian tumma, mutta kai sitä voisi joskus vielä käydä kokeilemassa. Kasvatusta ajatellen Vatun parhaita puolia ovat sen järkyttävän suuret korvat. Vastapainoksi pää on hieman pitkä, mutta näinhän se yleensä on isokorvaisilla. En ole vielä päättänyt, saako Vattu vielä toisen poikueen täällä. Täytyy vähän katsoa miten palautuminen ensimmäisistä vauvoista sujuu, ja sitten mietitään jatkosuunnitelmia.

Hämeenlinnan näyttely 24.2.2013

Sunnuntaina oltiin Hämeenlinnassa marsunäyttelyn merkeissä. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olen ollut sillä suunnalla näyttelyissä. Plussaa oli ehdottomasti lyhyehkö ajomatka sekä mukavan lämmin ja valoisa näyttelypaikka. Tuomarit, Damon ja Su Schofield, olivat minulle ihan uusia tuttavuuksia, vaikka ovatkin käyneet aiemmin Suomessa.

Omista marsuistani olin ilmoittanut näyttelyyn Papun ja Pennin. Sen lisäksi mukaan matkasi kolmaskin marsu, nimittäin Ruusu. Ruusulle löytyi vähän extempore uusi koti Oulun suunnalta, jonne järjestyi kuljetus näyttelystä Lean mukana. Ruusu-tyttöni lähti siis lainakaveriksi vanhemmalle marsurouvalle, joka jäi hiljattain ilman kavereita. Perheessä ei ole tarkoitus enää jatkaa marsuharrastusta, mutta he haluavat antaa hyvän loppuelämän mummomarsulle, joten Ruusu tuli sille lainakaveriksi. Sitä ei tiedä, kuinka pitkään Ruusun pesti kestää, mutta toivon mukaan uudet kämppikset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Näyttely meni meidän marsujen osalta hyvin. Penni tosin sain kesken ensimmäisen arvostelun hirveän hepulin ja käyttäytyi loppuarvosteluiden ajan niin rumasti, että oikein hävetti. En vieläkään ymmärrä, mikä sille tuli. Sitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut yhtään olla paikallaan ja se rimpuili ja raivosi kuin hullu. No, siitä huolimatta se sai kummaltakin tuomarilta kunniamaininnat. Luulen, että tuomarit olivat vain kohteliaita, sillä itse en varmaan olisi pientä tuhmuria palkinnut.

Papu sai kummaltakin tuomarilta sertit. Tämän lisäksi toinen tuomareista sijoitti Papun rotunsa parhaaksi ja vielä BIS-pöydällä viidenneksi. Jos tätä menoa jatkuu, Papun näyttelyvuosi saattaa olla yhtä menestyksekäs kuin edellinenkin.

Vaikka Ruusu lähtikin näyttelyn päätteeksi Lean matkaan, oli paluu matkalla kyydissä edelleen kolme marsua. Kyllä, jälleen uusi marsu... Tämän tulo tosin oli sovittu jo ennen kuin ruotsalaismarsuista oli tietoakaan, joten en alkanut hommaa perumaan.

Saanko esitellä: lauman uusin vahvistus, Almond's Don't Stop the Music. Herra on väriltään/kuvioltaan nonself buff roan, ja on siis minulle ensimmäinen sileäkarvainen kuvioitu marsu. Entisessä kodissaan poika sai lempinimekseen Twix, mutta täällä se varmaan saa kutsumanimekseen jotain muuta. Poika pääsi heti asumaan Nellin kanssa, joten toukokuussa saamme todennäköisesti jännätä vauvoja tästä yhdistelmästä. Pikkuisia roan-vauvoja ehkäpä...

Uunituore S-poikue

Ei tullut sitten tänäkään iltana mentyä ajoissa nukkumaan. Yhdentoista aikaan torstai-illan puolella nousin sohvalta mennäkseni keittiöön ja takaisin tullessani toin palan parsakaalia Vattulle. Jouduin kuitenkin saman tien kätilöhommiin, sillä häkissä odotti Vatun lisäksi vielä kalvoissa oleva marsuvauva. Mitään ääntä en ollut kuullut, joten olipa onni tällä kertaa matkassa.

Ensimmäinen vauva virkosi nopeasti, kun kalvot saatiin pois ja Vattukin alkoi sitä (varsin kovakouraisesti) putsaamaan. Sitten saatiinkin odotella. Ainakin puoli tuntia kesti ennen kuin seuraava vauva osoitti syntymisen merkkejä. Tällä kertaa ei tarvinut kalvoja poistaa.

Toisen ja kolmannen välissä poistuin hetkeksi häkin luota ja totta kai, Vattu ehti puskea kolmannen vauvan maailmaan huomaamattani. Tältäkin poistin kalvot naamalta Vatun keskittyessä neljännen vauvan synnytykseen. Kolmas vauva ei kuitenkaan alkanut aivan yhtä nopeasti virkoamaan kuin ensimmäinen. Hetken aikaa jo luulin menettäneeni sen, tassutkin alkoivat jo melkein sinertää. Se kuitenkin jatkoi hengen haukkomista ja lopulta kyljet kohoilivat tasaisesti. Kesti kuitenkin noin 10 minuuttia ennen kuin muita elonmerkkejä alkoi näkymään, joten saa nähdä ehtikö jotain vaurioita tulemaan. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa jo ihan hyvälle, kunhan ei vaan mitään ongelmia tulisi jälkikäteen.

Neljännenkin vauvan naamalta rikoin varmuuden vuoksi kalvot, mutta se tuntuisi olevan hyvin pirteä vauva. Puoliksi vielä kalvoissa näin sen jo yrittävän etutassuilla itse puhdistaa naamaansa. Ensimmäisen katsomisen perusteella kaikki neljä vauvaa ovat poikia. Kaksi self creamiä ja kaksi self buffia ainakin ensimmäisen arvioin perusteella, mutta värejä pitää katsoa huomenna tarkemmin, kun ovat ehtineet kuivua kunnolla.

Mutta nyt nukkumaan! Jos vain tämmöisen adrenaliinipiikin jälkeen saa enää unen päästä kiinni...

Odottelua ja voivottelua

Voi kääk noita marsuja! Jos jotain tässä harrastuksessa inhoan, se on laumajärjestelyjen muuttaminen. Mutta silloin tällöin sitä on pakko tehdä, ja nyt oli taas sen aika. Oikeastaan tarkoituksena oli vain siivouksen yhteydessä erottaa Vattu ja Roger sekä yhdistää samalla Suppari ja Pip. Siitäpä meinasi tulla kuitenkin varsinainen kaaos.

Vattu tosiaan alkaa olla tiineytensä kanssa ihan loppumetreillä. En yhtään ihmettele, vaikka vauvat syntyisivät jo huomenna. Tammivauvoja ei mitä ilmeisimmin ehdi enää tulla, mutta helmivauvoja sitten piakkoin luvassa. Joka tapauksessa Roger-pojan oli aika muuttaa toiseen häkkiin, jotta Vattu saa oikean ajan koittaessa  rauhassa synnyttää.

Koska Suppari ei sitten todellakaan ollut tullut tiineeksi, päädyin laittamaan sen Pipin kanssa yhteen. Sieltä on aikaisintaan huhtikuussa tulossa buffeja, todennäköisesti melko tummia sellaisia. Vähän harmitti kyllä rikkoa Pipin ja Jeevesin ystävyys, mutta ennen pitkää se olisi kuitenkin ollut edessä. Jeeves jäi kuitenkin taikakuutioseinän taakse viereiseen häkkiin, joten "jutteluyhteys" säilyy edelleen.

Supparin muutettua Pipin kanssa marsukaapin ylimpään kerrokseen, jäi Marple jälleen kerran yksin. Alun perin ajattelin laittavani Rogerin takaisin Marplen luokse, asuivathan ne varsin pitkään jo yhdessä. Tässä kohtaa alkoi suunnitelmani tökkimään, sillä jostain syystä Marplea Rogerin seura kiinnostanut. Vai olisiko ollut toisin? Tuloksena hetken päästä Marplen nenänpielestä puuttui tukko karvaa ja kaksi marsua istui häkissä karvat pystyssä säksättäen. Ja ei muuta kuin Roger omaan häkkiinsä.

Minua aina niin säälittää yksinään asuvat marsut, joten yritin keksiä Marplelle toista kaveria. Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin pieneen Alluun. Allu on niin kiltti ja herkkä pieni marsu, että ehkä Marple hyväksyisi sen helpommin. Olisihan tuonne kulmahäkin alakerran mummolaumaan mahtunut vielä yksi marsu, mutta siitä vasta sota olisi syttynyt. Hetken Marple ajoi Alluakin takaa, mutta nyt vuorokautta myöhemmin ei suurempia kitinöitä onneksi enää kuulu.

Isoimpana murheen kryyninä ovat nyt tällä hetkellä nuo pojat. Napoleon ja Oxford tulevat juuri ja juuri toimeen keskenään. Välillä on känkkäränkkä-päiviä, mutta suurimmaksi osaksi ne viihtyvät yhdessä. Vanhat pojat sen sijaan eivät tule millään kombinaatiolla toimeen. Yritin kyllä kokeilla, jos Jassu haluaisi asustaa Jeevesin tai Rogerin kanssa. Jeevesin kanssa sylissäolo näytti sujuvan hienosti, mutta häkissä alkoi saman tien sellainen show, että oli pakko napata toinen pois. Rogerin kanssa Jassu ei tullut senkään vertaa toimeen, mikä ei toisaalta ollut ihme, olihan Roger vielä hetki sitten asunut naaraan kanssa.

No, nyt ollaan sitten tilanteessa, että minulla on kolme yksin asuvaa urosta. Marsukaappissa asuu 12 marsua kun sinne enimmillään menisi jopa 16. Jouduin ottamaan taas käyttöön yhden ylimääräisen tehdashäkin, jonka juuri ennen joulua sain pois lattialta tilaa viemästä. Pitäisi varmaan miettiä, jos muutamasta joutilaasta marsusta yrittäisi luopua...

Vauvojen vartoamista

Niin kuin kuvasta näkyy, Vattusen tiineys edistyy hyvää vauhtia. Nyt mennään vuorokaudessa 85 eli parisen viikkoa ollaan jo yli ns. lasketusta ajasta. Paino oli eilisessä punnituksessa jo hieman päälle 1400 grammaa. Lisäystä viime viikosta oli tullut noin 50 grammaa, joten vielä siellä kasvetaan. Yleensä olen huomannut, että painonnousu tasaantuu tiineyden loppua kohti ja viimeisellä viikolla ennen synnytystä se tuskin enää nousee.

Koska poikasten potkut ovat ihan silmin nähtävissä ja tunnusteltaessa vauvat tuntuvat isoille jötkäleille, synnytykseen saattaisi olla noin viikko aikaa. Ihan maksimissaan kuitenkin kaksi viikkoa.

Montas arvelette tuosta masusta putkahtavan?

Look who's back!

Muistaako kukaan enää kuvan marsua? Sehän on Jassu! Jassu lähti melkein kaksi vuotta sitten täältä uuteen kotiin. Viime viikolla sain viestiä, että perheessä ollaan luopumassa marsuista, ja kysyivät haluaisinko Jassun takaisin. Ja tokihan minä otin.

Tänään töiden jälkeen kävin sitten hakemassa Jassun marsukuriirina toimineelta kaverilta. Kahdessa vuodessa Jassusta on selkeästi jo tullut vanhempi herrasmies. Mutta nyt se saa elää täällä minun luonani loppuelämänsä (toivottavasti pitkän sellaisen). Voipi olla, että yritän jopa vielä kerran saada siitä jälkikasvua aikaiseksi. Ensin kuitenkin ukkeli saa rauhassa kerätä voimiaan ja palautua muutosta.

Mutta ei siinä vielä kaikki... uusia marsukansalaisia on tulossa piakkoin lisää. Vattu, joka on asunut Roger-pojun kanssa marraskuun alusta, on vihdoin alkanut pyöristymään vatsan seudulta. Pari viikkoa sitten aloin epäillä tiineyden mahdollisuutta ja sunnuntaina paino oli vihdoin hypännyt sen verran ylöspäin, että varmistuin asiasta. Poikasten liikkeitä tuntui silloin vain vähän, mutta tänään jo paljon enemmän. Siellä on pikkuvatut kasvamassa kovaa vauhtia.

Vatun synnytyksen hetkeä saakin sitten vähän arvailla, sillä 70 vrk yhdistämisestä ylittyi jo viikko sitten. Lantioluut eivät ole auki eikä muitakaan merkkejä ole näkyvissä, joten arvelisin pari viikkoa ainakin vielä menevän. Siihen saakka Roger ja Vattu saavat asua vielä yhdessä.

Sen sijaan Supparilla ei näytä tärpänneen. Olin kovasti toivonut, että Arthur olisi ehtinyt saada Supparin tiineeksi, mutta ei. Nyt sitten mietin kovasti, kenet laittaisin neidille seuraavaksi sulhoksi. Pikkuhiljaa alan kallistumaan Pipin suuntaan, koska oikein muitakaan varteenotettavia ei tällä hetkellä ole. Harmittaa vaan, kun Pip ja Jeeves tulevat niin hyvin toimeen enkä raaskisi niitä erottaa. Pip on sellainen huristelija, ettei varmaan enää hyväksy toista urosta, kun on kerran päässyt tyttöjen makuun. Ei tässä kuitenkaan auta kovin kauan viivytellä, kello käy ja aika kuluu.

RIP FI & S MVA Arthur

Voisi sanoa, että tämän on erään aikakauden loppu. Artturi oli ensimmäinen luonani syntynyt marsuvauva, ja nyt sitä ei enää ole. Arthur saapui luoksemme melko yllättäen, vaikka tiesin odottaa Hepsukka-emon mahdollisesti olevan tiine. Mitään ei tuntunut tai näkynyt päälle päin ennen kuin viikkoa ennen Arthurin syntymää kävimme muusta syystä eläinlääkärissä Hepsukan kanssa, ja eläinlääkäri vahvisti ultralla tiineyden. Eläinlääkärin mukaan odotettavissa oli kaksi vauvaa, mutta viikon päästä ultrasta vain yksi pikkuinen Artturi syntyi. Vähän samanlaisena sunnuntaiaamuna kuin nyt.

Arthurin lähtö tapahtui melkein yhtä yllättäen kuin syntymäkin. Viikko sitten aloin epäillä, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa. Huomasin sen istuvan välillä karvat pörhöllään, mutta siitä huolimatta se tuli edelleen yhtä uteliaana ja pirteänä hakemaan ruokaa iltaisin. Koska se alkoi olemaan jo melkein 4-vuotias pappamarsu ja, kun mitään muita sairauden merkkejä ei ollut näkyvillä, päätin seurata tilanteen kehittymistä. Eilisen aikana tapahtui nopea muutos heikompaan suuntaan. Illalla papparainen ei enää jaksanut tulla tervehtimään ja tänä aamuna se lopulta hiipui pois. Luulisi minun jo tietävän, kuinka nopeasti näiden marsujen kanssa voi tilanteet muuttua, varsinkin kun kyseessä on niiden terveys. Silti joka kerta tuntuu, etten osannut reagoida tarpeeksi nopeasti tai oikealla hetkellä.

Arthur oli ihanan sosiaalinen marsu. Pienenä se oli runsaasta käsittelystä huolimatta mielestäni vähän villi, sellainen ADHD-marsu, mutta vanhemmiten rauhoituttuaan siitä tuli oikea sylilössykkä. Onneksi siitä jäi minulle jälkikasvua, joista ainakin Napoleon-poika on luonteeltaan ja ulkonäöltään ihan mini-Artturi. Arthur asui viimeiseen asti Suppari-neidin kanssa, joten toivo elää, että sieltä olisi vielä pikku-Arttureita tulossa.

Lepää rauhassa, poikakulta.

Vikinää ja vilskettä

Keskiviikkona tein uroteon ja siivosin pitkästä aikaa kaikki marsut saman illan aikana. Siivoamisen lisäksi tein pieniä uudelleen järjestelyjä marsujen asumisjärjestelyissä, jotta sain yhdistettyä kaksi uutta paria. Tähän saakka yksin asuneen Arthurin morsiammeksi muutti Suppari. Supparin entinen kämppäkaveri Vattuli sai puolestaan sulhokseen Jolly Rogerin. Jolly Roger eli lyhyemmin JR on asunut helmikuusta saakka Marplen kanssa tuloksetta. En tiedä, missä vika, mutta yrityksistä huolimatta poikasia ei vaan alkanut kuulua. Nyt kuitenkin uusi yritys, josko vika oli vain kemioissa.

Uudet pariskunnat ovat olleet yllättävän hiljakseen. Metelistä on pitänyt sen sijaan huolen muutamat muut marsut. Päätin nimittäin samassa yhteydessä järjestystä muutenkin uusiksi ja yhdistin Papun ja Ivyn tyttärineen samaan häkkiin. Ensimmäisenä yönä en taas saanut juurikaan nukutuksi vaan heräilin vähän väliä, kun Papu antoi muille kyytiä kulmahäkin yläkerrassa. Ei ehkä ollut mikään älynväläys alkaa yhdistelemään näyttelyyn lähtijöistä uutta laumaa, kun näyttelyyn on alle kaksi viikkoa aikaa. Onneksi metelistä huolimatta tuloksena on ollut ainoastaan loukattuja tunteita, jotka eivät haittaa näyttelyyn osallistumista. ;)

Nyt alkaa lopulta rauha palata maahan, mutta kylläpä sitä vikinää ja vilskettä riitti. Ei ihme, että olin lykännyt uusien parien yhdistämistä. Ei tällaista järkyttävää huutoa ja mekastusta kestäisi yhtään kuunnella. Olisi kiva tietää, onko se tämmöistä kaikilla muillakin vai onko nämä minun elukat tavallista pöhkömpiä tapauksia?

Väki vähenee...

...ja pidot paranee. Tai niinhän sitä sanotaan. Alkaa siis olla aika vauvojen lähteä uusiin koteihin. Torstaina lähti kaksi pikkupoikaa kohti Kuopiota. Alun perin lähdössä piti olla Peppermint Pop ja Quark Matter. Viime viikolla huomasin kuitenkin muuten niin hienonvärisen Quantum Leapin vatsasta pyörteitä eli turkkivirheitä. Niinpä Quantum saikin lähteä Popin kanssa matkaan, ja Quarkki jäi ainakin toistaiseksi vielä kotiin Heathin kaveriksi. Katsostaan, jos sillekin poikaparille löytyisi vielä jossain vaiheessa sopiva  lemmikkikoti.

Sunnuntaina lähtee sitten R-poikue melkein kokonaan. Sieltä tosiaan Riddle ja Roselyn matkaavat Elisan mukana Ouluun. Samana päivänä lähtee myös Rosemary uuteen kotiinsa, ihan tähän lähelle. Ainoastaan Roseanne jää R-poikueesta kotiin, ja sekin vastoin alkuperäistä ajatustani.

Kohta kun edelliset on saatu "uunista ulos", olisi taas aika alkaa suunnittelemaan seuraavia yhdistelmiä. Almondsit eli Vattu ja Suppari alkavat olla jo hyvänkokoisia ja -ikäisiä, joten ainakin ne pitäisi yhdistää piakkoin uroksille. Ehkä vielä ennen joulua voisi hyvällä tuurilla olla luvassa pikkumarsujen piipitystä. Sen jälkeen on varmaankin hetki taukoa, kun odotellaan seuraavan sukupolven kasvamista.