FIN MVA Luneas Qumina

G-poikueen kanssa tuskaillessa on melkein unohtunut kokonaan kertoa Lahden näyttelystä. Tulokset jo pikaisesti laitoinkin, ja sieltä joku on ehkä saattanutkin bongata Quminan saaneen kolmannen sertinsä. Qumina onkin sitten jo järjestyksessä neljäs marsuni, joka valmistui Suomen muotovalioksi.

Koska näyttely oli tupla, menivät Qumina ja Jeeves ensin arvosteluun Pernilla Holmbergin pöydälle, mutta ne eivät esiintyneet silloin kovin edukseen, sillä jostain syystä marsujen turkit olivat ihan supersähköiset. Onneksi keksin silittää turkkeja kosteuspyyhkeellä ennen toiseen arvosteluun mennessä ja sieltähän se kolmas serti sitten napsahti. Quminan serti tuli siis ruotsalaiselta tuomarilta Liz Knutssonilta. 

Myös Jeeves pärjäsi hyvin näyttelyssä, sillä tuomari Pernilla Holmberg piti turkista huolimatta siitä tarpeeksi antaakseen sertin. Qumina taas sai vain kuman Pernillalta, mutta niin se oli Lemmikkimessuillakin, että tuomarit sijoittivat eri päin nämä kaksi marsua. Luulen, että Jeeves alkaa jatkossa pärjäämään paremmin näyttelyissä, sillä se on kehittynyt aika hyvin ja varmasti paranee koko ajan vuoden ikää lähestyessään. Tarkoitus on myöskin yhdistää piakkoin Jeeves Quminan kanssa, ja silloin jää Qumina mammalomailemaan eikä ole vähään aikaan häiritsemässä Jeevesin menestymisen mahdollisuuksia.

Tässä on pari tuoretta kuvaa hienosta Qumina-tyttösestä.

Qumipallo :)

H niin kuin jättiläinen

Olipa yllätys kun vähän aikaa sitten aloin siivoamaan marsujen häkkejä ja Juanitan häkistä tuijotti vastaan isoakin isompi vauva! Olin istunut koko alkuillan sohvalla aivan tässä häkin vieressä eikä mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa ääntä kuulunut. Juanita oli tarmokkaasti punnertanut vauvan maailmaan ja puhdistanut sen päästämättä inahdustakaan.

Vauva on nätti, iso buff-pojanjötkäle, joka painaa huimat 139 grammaa. Tämä on ehdottomasti isoin vastasyntynyt vauvamarsu, jonka olen nähnyt. Nappisilmineen ja pallopäineen poju näyttää aivan nallekarhulle.

Koska Daisyn maidontuotanto on mitä ilmeisimmin jo loppunut ja Juanitalta ei enempää vauvoja kuulunut, laitoin jäljellä olevan G-poikueen poikasen Juanitan hoidettavaksi. Juanita näyttääkin hoitavan omaa ja ottopoikaa erittäin hyvin ja pieni amerikancrestikin tuntui piristyvän. Voi kun se vielä oppisi imemään maitoa, niin sillä saattaisi olla jotain selviämismahdollisuuksia.

G-poikue tuli ja meni

Innolla odottamani G-poikue putkahti maailmaan perjantaina 18.2. Heräsin ennen herätyskellon soittoa aamulla klo 6:15, kun olin kuulevinani marsuvauvojen ääniä. Siellähän se Daisy putsasi vauvojaan, joita oli yhteensä 4 kpl. Ikävä kyllä yksi amerikancrestillinen poika oli kuollut ilmeisesti synnytyksessä, vaikka olikin ihan täysin putsattu.

Elossa olevat olivat self buff-poika, toinen amerikancrest-poika ja todella hieno self buff-tyttö. Amerikancrest-poika oli tietenkin kahdesta syntyneestä se, jolla oli vähemmän valkoista crestissään. Syntymäpainot näillä olivat äsken luetellussa järjestyksessä 72g, 75g ja 80g. Pojat näyttivät vielä työpäivän jälkeen kotiin tullessani heiman heikoille, mutta tytöntyllerö vaikutti oikein terhakalle.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin aluksi näytti. Jostain syystä vauvat eivät hakeutuneet itse ollenkaan ruokailemaan, vaikka kulkivatkin emon perässä. Sitähän sitten arvaa, mitä siitä seuraa. Lauantaina, kun itse olin näyttelyssä, ne olivat menneet huonoon kuntoon ja pikkuhiljaa vauvojen loputkin voimat hiipuivat. Maanantaina kuoli ihana self-tyttönen, tiistaina löytyi self-poika kuolleena ja enää amerikancrestipoika sinnittelee.

Jotenkin tämä tuntuu paljon kauheammalle kuin F-poikueen kohdalla, vaikka kaikki tapahtui hyvin samalla tavalla. Ehkä se johtui siitä, että F-poikueesta edes yksi jäi eloon tai että ne näyttivät heti alkuunsa vähän liian pienille selvitäkseen. Mutta nämä vauvat olivat mielestäni ihan kohtuullisen kokoisia ja pirteitä.

Daisy onneksi on itse ihan kunnossa. Oli kamalan surullista katsella, kun se kävi vauvojen viereen maate ja vauvat vaan kyhjöttivät sen kyljessä. Se kyllä yritti niitä hoitaa, muttei sekään auttanut. Vauvat eivät vaan alkaneet syömään. Amerikancrestipoikaa nyt olen syötellyt tuttelilla, mutta pelkään sillekin käyvän kuten F-poikueen Tutteli-pojalle.

(tyttö kummassakin kuvassa vasemmaisin)

Tulokset Lahden tuplanäyttely 2011

Lauantai 19.2.2011
tuomari: Pernilla Holmberg, SWE

Self buff, avoin luokka
Jeeves 1/2, serti
Luneas Qumina** 2/2, KuMa


Lauantai 19.2.2011
tuomari: Liz Knutsson, SWE

Self buff, avoin luokka
Luneas Qumina** 1/2, serti
Jeeves 2/2

Jännitys tiivistyy

Tänään tuli kuluneeksi 68 päivää siitä, kun Jeeves, Daisy ja Nita muuttivat asumaan yhteen. Tänään siis periaatteessa olisi jo ollut marsuvauvojen ihan mahdollista syntyä. Ei kuitenkaan käynyt niin hyvin, että olisi ystävänpäivävauvoja tullut.

Äsken Daisy näytti kyllä jo ihan siltä, että vauvat vaativat pääsyä ulos. Sen mahassa ryskitään niin kovasti, että koko masu hytkyy ja aaltoilee vauvojen liikehtiessä. Eli kyllä ne sieltä varmasti tällä viikolla pyörähtävät tänne minua ilahduttamaan. Itseasiassa Daisyn käytös sai minut viimein hakemaan kellarista varahäkin ja pyydystämään vastahakoisen Jeevesin pois tyttöjen luota. Daisy nimittäin pysähtyy aina silloin tällöin paikalleen ja jää tapittamaan pitkäksi aikaa tyhjyyteen. Välillä se jopa kurtistaa kulmiaan, joten varmaan vauvat siellä painivat.

Ruokahalu tulevalla mammalla on onneksi kohdillaan, sillä tytteli on aina ensimmäisenä roikkumassa laatikon reunalla ruokaa hamuamassa. Viime aikoina se on yltynyt niin nälkäiseksi, että sille kelpaisi mikä tahansa. Siinä saa todella varoa sormiaan, kun on tuoreruuan aika, ettei terävät pienet hampaat iskeydy porkkanan sijasta sormen päähän.

Jeeves ei onneksi ollut moksiskaan muutosta vieraaseen häkkiin. En ollut tähän mennessä vielä raaskinut siirtää poikaa yksikseen, koska se on muutenkin melko ujo ja arka. Mutta yllätys, yllätys, Jeeves oli heti uudessa häkissä kuin kotonaan ja hyökkäsi ruokakupille ahmimaan. Ehkäpä kaksi tiinettä (=ahnetta) tyttöystävää ovat pitäneet poikarukkaa nälässä, joten sen pitää nyt syödä senkin edestä.

Two fat ladies eli Juanita ja Daisy - tulevat mammat

Lisää vauvauutisia

Hiphei! Nyt tunsin Juanitankin vatsasta potkuja. Vatsa ei päälle päin näytä kovinkaan kummoiselle, ainoastaan aavistus uudenlaista pyöreyttä, jota ei varmaan muut kuin minä edes huomaisi. Mutta sieltä joku yllättäen kuitenkin latasi useamman potkun sormiani vasten, kun sain Juanitaa silitellessä kokeiltua myös vatsaa.

Potkuja en yleensä ole tuntenut marsumammoilta kuin vasta noin kuukautta ennen synnytystä, joten yllättävän pitkälle Nitan tiineys on ehtinyt. Mutta hyvä niin. Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin. Pian pitäisi miettiä, että mihin ihmeeseen sitä laittaisi Jeevesin. Siellä se vielä porskuttaa tyttöjen häkissä. Daisy saattaa kuitenkin synnyttää jo ensi viikon aikana, joten kovin kauaa ei tämä kolmikko voi enää asustella yhdessä.

Hyvä päivä

Tänään on ollut kyllä kerta kaikkiaan hyvä päivä. Sain töiden jälkeen hoidettua monta asiaa. Hain mm. huutamani ihanan kameralaukun järjestelmädigikameraa varten, jonka lupauduin ostamaan siskoltani ja saan siis viikonloppuna ekaa kertaa kokeiluun. Samalla reissulla hain kätevästi oman läppärini takaisin huollosta, jossa se on viime torstaista maannut näppäimen irtoamisen takia. Pienestä (niin kuin nopeasti toimivasta nettiyhteydestä) sitä voikin ihminen tulla iloiseksi.

Lisäksi koko viikon ajan on hymyjä saanut aikaiseksi marsut ja etenkin Daisyn kasvavan masun katseleminen. Alkuviikosta nimittäin tunsin vihdoinkin liikkeitä masusta, joten vihdoinkin tänne on taas marsuvauvoja tulossa. Jos kaikki menee hyvin, voidaan vauvoja alkaa odottamaan jossain vaiheessa ystävänpäivän jälkeen eli 14.2. eteenpäin. :)