Voisi sanoa, että tämän on erään aikakauden loppu. Artturi oli ensimmäinen luonani syntynyt marsuvauva, ja nyt sitä ei enää ole. Arthur saapui luoksemme melko yllättäen, vaikka tiesin odottaa Hepsukka-emon mahdollisesti olevan tiine. Mitään ei tuntunut tai näkynyt päälle päin ennen kuin viikkoa ennen Arthurin syntymää kävimme muusta syystä eläinlääkärissä Hepsukan kanssa, ja eläinlääkäri vahvisti ultralla tiineyden. Eläinlääkärin mukaan odotettavissa oli kaksi vauvaa, mutta viikon päästä ultrasta vain yksi pikkuinen Artturi syntyi. Vähän samanlaisena sunnuntaiaamuna kuin nyt.
Arthurin lähtö tapahtui melkein yhtä yllättäen kuin syntymäkin. Viikko sitten aloin epäillä, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa. Huomasin sen istuvan välillä karvat pörhöllään, mutta siitä huolimatta se tuli edelleen yhtä uteliaana ja pirteänä hakemaan ruokaa iltaisin. Koska se alkoi olemaan jo melkein 4-vuotias pappamarsu ja, kun mitään muita sairauden merkkejä ei ollut näkyvillä, päätin seurata tilanteen kehittymistä. Eilisen aikana tapahtui nopea muutos heikompaan suuntaan. Illalla papparainen ei enää jaksanut tulla tervehtimään ja tänä aamuna se lopulta hiipui pois. Luulisi minun jo tietävän, kuinka nopeasti näiden marsujen kanssa voi tilanteet muuttua, varsinkin kun kyseessä on niiden terveys. Silti joka kerta tuntuu, etten osannut reagoida tarpeeksi nopeasti tai oikealla hetkellä.
Arthur oli ihanan sosiaalinen marsu. Pienenä se oli runsaasta käsittelystä huolimatta mielestäni vähän villi, sellainen ADHD-marsu, mutta vanhemmiten rauhoituttuaan siitä tuli oikea sylilössykkä. Onneksi siitä jäi minulle jälkikasvua, joista ainakin Napoleon-poika on luonteeltaan ja ulkonäöltään ihan mini-Artturi. Arthur asui viimeiseen asti Suppari-neidin kanssa, joten toivo elää, että sieltä olisi vielä pikku-Arttureita tulossa.
Lepää rauhassa, poikakulta.
2 kommenttia:
Voi ei :c Suuret osanotot voimahalin kera! ♥
Eikä! Osanotot meiltä! ):
Lähetä kommentti