Melkein kaksi viikkoa ehdin odotella O-poikueen syntymistä. Olen melkein joka päivä istunut illat kotona siltä varalta, että olisin paikalla synnytyksen alkaessa. Eilen lähdin sitten iltakahdeksaksi tankotanssitunnille. Vielä matkalla juteltiin Lean kanssa puhelimessa ja ihmeteltiin, kuinka pitkään mamma meinaa vauvojaan pantata.
Ei pitkään, sillä kotiin tullessani kaksi tuntia myöhemmin Ivy istui vauvojensa keskellä. Ikävä vaan, että neljästä kolme oli kuolleita. Vielä ihan märkiä, mutta nätisti puhdistettuja vauvoja, joten en tiedä missä on ollut vika. Otin kuolleet pois häkistä ja tapani mukaan kuvasin ja punnitsin ne. Ehkä noin varttia myöhemmin huomasin, että Ivy ponnistaa taas. Ajattelin, että istukkaa pukkaa, mutta sieltä tulikin vielä yksi vauva. Vauva haukkoi henkeä, vaikka emo oli jo puhdistanut kalvot naamalta. Otin sen käteen ja yritin puhdistaa naamaa entisestään, mutta elvyttämisestä huolimatta se ei alkanut hengittämään. Ärsyttää kovasti, koska tuntuu, että minulla olisi ollut mahdollisuus se pelastaa. En vain osannut tarpeeksi hyvin.
Jos yhtään pysyitte laskuissa mukana niin, viisi vauvaa syntyi yhteensä, 4 poikaa ja yksi tyttö. Viimeisimpänä syntynyt kaunis vauva olisi ollut se ainoa naaras. Mutta ainakin toistaiseksi on vielä yksi vauva hengissäkin, pieni poika, jota tosin aluksi luulin tytöksi. Mutta miten voikin käydä tällainen tuuri, että juuri ainoa hengissä säilynyt onkin SATIINI! Minulle ei ole vielä koskaan syntynyt satiinia, vaikka satiiniominaisuuden resessiivisen periytymisen takia se ei ole ollut täysin poissuljettua. Nyt ainakin selvisi, että sekä Jeeves että Ivy ovat satiinikantajia. Ivy on todennäköisesti saanut ominaisuuden emältään Marplelta, sillä se on kotoisin Englannista kuten Jeeveskin. Tiesin Englannista marsuja hankkiessani, että sieltä on mahdollista tulla satiinikantajia. Siellä satiineja kasvatetaan edelleen runsaasti ja aika moni tuntuu kasvattavan self buffeja satiini buff-kasvatuksen apuna.
Olen päättänyt aikoja sitten, että jos ikinä satiini tänne syntyy, en ala muuten ihan tervettä vauvaa suoriltaan lopettamaan vaan pidän sen itselläni maskottina. Tietenkin satiinin vointia ja terveyttä pitäisi seurata aktiivisesti ja melko pienestäkin sairauden oireesta olisi lähdettävä eläinlääkärin pakeille. Olisin myös varautunut siihen, että satiinin lopettaminen saattaisi tulla aika aikaisessa vaiheessa vastaan, sillä satiineille tyypillisen OD-taudin puhkeamisajankohtaa ei koskaan voi ennustaa etukäteen.
No, saa nähdä tarviiko tässä edes vielä miettiä asiaa niin pitkälle, sillä toistaiseksi satiinivauvan selviäminen on epävarmaa. Vaikka vauva on mielestäni ihan hyvän kokoinen (90 g), en ole vielä nähnyt sitä imemässä. Yritin tarjota sille tuttelia, jos se saisi siitä energiaa, mutta kaveri ei vaan tajunnut jutun jujua. Se myös poksuu samalla tavalla kuin aikaisemmin menettämäni marsuvauvat, mikä ei ole hyvä merkki. Saa nähdä kuinka pojan käy. Ihan liian söpö se kyllä on, katsokaa vaikka itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti